Artikkelit

kauneusblogi

kosmetiikkablogi

Yksi haaveenihan on aina ollut, että löytäisin kaikkiin iho-ongelmiin täsmäaseen. Jotta asiakkaalleni tulisi aina mieleen ihon temppuillessa: hmmmm, oiskohan sillä Evalla joku taikatuote/ratkaisu tähän 😃

Moniin, moniin haasteisin on tässä vuosien varrella löytynyt taisteluase 🔨🪓⚔️ mutta ikuisella purnukka aarrejahdillahan minä olen, jos löytyy vaikka jotain vielä parempaa, MEGASUPERHYPEREITÄSTÄMAAILMASTA tuote 🙃 Mulla on niin,niin,niin ihana duuuuniiii!!!

Etenkin iho-ongelmien kanssa se kodin puteli arsenaali on ratkaisevassa asemassa ja kotihoitosuunnitelmien tekeminen onkin todella mukavaa, etenkin jos asiakas sitoutuu siihen ja sen myötä saadaan terveempi, tasapainoisempi, kauniimpi iho.

Joskus jopa YKSI tuote saa mielettömiä tuloksia aikaiseksi, jopa niin että itsekin olen ihan tohkeissani enkä meinaa housuissani pysyä ja tekee mieli toitottaa koko maailmalle tuotteen mahtavuudesta. Töissä toissa viikolla näin kävikin, kun asiakas lähetteli kuvia kasvoistaan ja niistä inspiroituneena tämänkin nyt kirjoitan 😊

Vuosi sitten asiakkaani saapui näyttämään kasvojaan. Hän oli käynyt ihotautilääkärillä, mutta ei ollut halukas syömään lääkekuuria vaan kyseli olisiko minulla jotain ajatusta. Budjetti oli tosi tiukka sillä hän opiskelee, eikä hoitoihin tulo ollut nyt mahdollista vaan kotihoitoon pitäisi löytää apuja. Iho on aina ollut temppuileva ja ehkäisypillerit ovat pitäneet sen kurissa. Pillerit hän oli vähän aikaa sitten lopettanut ja iho meni aika hurjaan kuntoon 😔

Asiakkaani on ihanan sinnikäs, valoisa luonne ja hänellä oli mahtavasti malttia tässä projektissa. Näpyistä oli jäänyt arpia ja uusia tuli kokoajan lisää joten suosittelin iS CLINICAL.n Active Serumia joka vastaa moniin ihon haasteisiin (näin monipuolista seerumia minulla ei ole koko urani aikana ollut) sekä iS CLINICAL.n Cleansing Complexia tehostamaan ihon uusiutumista ja seerumin vaikutusta. Hän päätyi ostamaan seerumin ja on ollut aivan mahtavaa seurata kuinka paljon pelkästään yhden tuotteen lisääminen kotihoitoon on saanut aikaiseksi. Tietenkin tässä on myös hormoonitoiminta sisäisesti tasaantunut, mutta mitään lääkkeitä ei ole syöty, ruokavaliokin pysynyt samana. Eikä iho ole ikinä ollut kuulema näin hyvässä kunnossa muuta kuin pillereiden avulla.

Viime kuussa hän tuli sitten ostamaan myös suosittelemani iS CLINICALin Cleansing Complexin ja se oli nimenomaan sen teho joka sai minut ihan sfääreihin noista kuvista, sillä Active Serumin tehoa olen jo päässyt todistamaan monien asiakkaitteni kasvoilla 🥰, mutta rinnalle kun lisättiin vielä tuo putsari, niin oijavoi, ojochsmör. Reilussa KOLMESSA VIIKOSSA arvet ovat huomattavasti haalentuneet, iho kirkastunut, tasaantunut ja katsokaa kuinka iho on myös NAPAKOITUNUT 🤸🤸‍♀️🤸‍♀️💃 Tämä on niin mun lempiputsari 💕

On ihanaa voida auttaa asiakkaita ja tarjota oikeasti toimivia tuotteita (ja minähän ne tuotteeni valikoimiini valitsen, niin enhän nyt niin höhlä ole että huonoja edes ostaisin 🤣)

Laitanpa tähän myös ALEKOODIN noihin kahteen yllämainittuun supertuotteeseen, oon niin riemuissani näistä tuloksista.

Koodilla: OMG saat 15% alennuksen joka on voimassa 1.11-20 asti

 

 

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani ja muistahan sanoa miulle OMG niin saat alennuksen😍

 

 

ANTI-AGE

 

Päivät lyhenee ja aurinkokin leikkii aika useasti piilosta, niin voipi mieleen juolahtaa ettei sitä aurinkosuojaa nyt enää tarvitse hipiälleen levitellä. Mutta, mutta

PAHIN RYPPYJEN AIHEUTTAJA ON UVA-SÄTEILY

ja sille altistumme mekin täällä pohjolassa läpivuoden. Se tulee myös ikkunan läpi autoihimme, koteihimme..

Puhun aina mieluiten hoitolassanikin valosuojasta, enkä aurinkosuojasta.

UVB säteilyähän ei meillä kohta vähään aikaan juurikaan esiinny ja sen haittavaikutukset ihollemme ulottuukin muutenkin pääasiallisesti ihon uloimpiin kerroksiin, vain noin 5% pääsee tunkeutumaan verinahkaan asti.

Mielestäni meidän tulisi olla erityisen huolissaan UVA säteilystä, josta noin 50% pääsee tunkeutumaan verinahkaan asti, aiheuttaen pahimmillaan solumuutoksia (syöpää).

UVA-säteilylle altistumisen myötä sidekudos menettää kimmoisuuttaan, kollageeni säikeet hajoaa (sokeri aiheuttaa samaa), iho veltostuu ja paksuuntuu/parkkiintuu. Altistumme 100X suuremmalle UVA- kuin UVB-säteilylle.

Jopa 75-90%!!! ihon näkyvistä vanhenemisen merkeistä johtuu UV-säteilystä joten todellakin suurin osa ihon ikääntymisen merkeistä on ennenaikaisia. VAIN 10-25% rypyistä, juonteista, pigmenttimuutoksista ja muista ihon ikääntymisen merkeistä johtuvat sisäisestä vanhenemisprosessista.

Tämä tietohan on oikeastaan tosi hyvä.

AJATELLA miten paljon voimme ITSE vaikuttaa ihomme ikämuutoksiin, JEEEEEE!!! 🤸‍♀️💃😍

Joten tärkein ANTI-AGE tuote on ehdottomasti riittävä valosuoja. Minä suosin ihoystävällisiä ja turvallisia fysikaalisia valosuojia kemiallisten sijaan (aiempi blogikirjoitukseni aiheesta) Fysikaaliset suojat antavat hyvän suojan myös esim. sinivaloa vastaan. Itsehän olen ihan koukussa dermalogican Skin Perfect Primeriin josta saa kaikkien kaunistavien ominaisuuksien lisäksi vielä hyvän fysikaalisen SPF30 valosuojan kasvoilleen (blogikirjoitukseni tästä monipuolisesta tuotteesta)

Täältä näät hyvin pysäyttävän kuvan amerikkalaisesta rekkakuskista jonka toinen puoli kasvoista on huomattavasti enemmän altistunut suoralle UV-säteilylle.

blogikirjoitus

Näin syksyllä/talvella päivittäinen SPF15 käyttö riittää monesti hyvinkin, mutta jos on jo pigmenttimuutoksia, ulkoilee paljon, iho on erityisen herkkä, niin ilman muuta kannattaa käyttää suuremmalla (mieluiten fysikaalisella) suojakertoimella varustettuja tuotteita.

Ihonhoitotuotteissa on hyvä olla myös antioksidantteja antamassa soluille lisäsuojaa UV-säteilyä vastaan ja niitä kannattaa koko elimistön kannalta tankata suun kautta PAAAALJON; marjoja, yrttejä, vihanneksia, hedelmiä.. Erityisen hyödyllinen antioksidantti iholle on lykopeeni, jota saat papaijasta, vesimelonista kypsennetystä tomaatista.

D-vitamiini on tietenkin elintärkeä meille, mutta sanonkin aina; että ei kai sitä nyt pakko ole kuitenkaan kasvojen kautta yrittää elimistön tarvittavaa määrää saada tyydytetyksi ja tähän aikaa sitä emme vaan saa tarpeeksi täällä pohjoisessa, joten se pitää varmistaa muilla keinoin, esim puhdas+ D3-vitamiinisuihkeella.

Tunnelmallista, turvallista syksyä.

 

TUOTESUOSITUKSIA

Poimin tähän muutamia esimerkkejä, lisää vaihtoehtoja löytyy kaupastani 🥰

Jos ei tule joku päivä syötyä tarpeeksi terveellisesti/monipuolisesti niin purkista voipi hakea apua solujen antioksidanttien tarpeeseen (hyvä muutenkin näin flunssa aikaan) puhdas+ C-vitamiini; iso purkki, riittää hurjan pitkään.

iS CLINICAL  Eclipse SPF 50+  puhtaasti fysikaalinen valosuoja iholle joka tarvii maksimaalista suojaa UV-säteilyltä, alla kannattaa käyttää ravitsevaa seerumia sillä tämän vahvuus ei ole hoitavuudessa. Löytyy myös sävyllisenä.

iS CLINICAL Extreme Protect SPF 30 kehitetty alkujaan syöpäsairaalan potilaiden tarpeisiin. Hoitavin suurikertoimisella suojalla varustettu päivävoide mitä minulla on kosmetologi urani  (23v) aikana ollut asiakkailleni tarjota.

DERMALOGICA  Invisible Physical Defense spf30 tämänkin hoitoteho on useimmiten riittävä yksinään, tai hoitonestettähän suosittelen tietenkin kaikkien voiteiden alle (blogikirjoitus aiheesta). Erityisen hyvä herkemmälle iholle ja toimii loistavasti myös meikin alla. Puhtaasti fysikaalinen suoja.

DERMALOGICA  Skin Perfect Primer SPF 30 tästä yhdestä lempparituotteestani höpöttelinkin jo aiemmin. Puhtaasti fysikaalinen suoja.

BTB13  Antioxidant BB Cream SPF15 kotimainen loistava kevään uutuus tuote. Kevyesti väriä antava/tasoittava voide joka tuntuu ihanalta iholla. Tasoittaa pieniä juonteita ja tekee kasvoihin terveän maltillisen GLOW hehkun. Ihosta tulee kaunis kuin photoshopattu 🥰 Etenkin talvella tarvitsee alle hoitavemman voiteen tai voideseerumin. Puhtaasti fysikaalinen suoja.

Jos kaipaat pysyvämpää väriä kasvoillesi, niin oma lemppari itseruskettava on: BTB13 – Self-Tanning Toner joka vesimäisenä tuotteena on helppo levittää iholle vanulapun avulla tai sekoittaa käyttämänsä voiteen kanssa (voide kannattaa olla aika ”perusvoide” eikä tietenkään sovi sekotettavaksi vaikka minkä kanssa yhteen, selviää vain testaamalla kuinka yhdessä käyttäytyvät 😊)

 

BTB13 – Antioxidant BB Cream SPF15 tämän osa mieltää luonnonkosmetiikaksi ja toiset eivät 😊Kotimainen loistava keväällä tullut uutuus tuote. Kevyesti väriä antava/tasoittava voide joka tuntuu ihanalta iholla. Tasoittaa pieniä juonteita ja tekee kasvoihin terveän maltillisen GLOW hehkun. Ihosta tulee kaunis kuin photoshopattu 🥰 Etenkin talvella tarvitsee alle hoitavemman voiteen tai voideseerumin.

EKOPHARMA Helsinki – Herukka BB-voide SPF15 kevyen sävyn ja keskitason UV- suojan antava hyvin imeytyvä voide jonka alla kannattaa käyttää hoitavampaa voidetta tai ainakin voideseerumia.

Murumuru BB-Voide SPF15  on ihoa kaunistava voide, joka tuo kevyen sävyn ja hehkun kasvoille. Tuoksuu herkullisen toffeiselle.

ALGA MARIS – Teinte Beige tällä voitkin korvata meikin. Asettuu ja pysyy kauniina iholla, tätä kannattaakin käyttää niinkuin meikkiä, toinen voide siis tämän alle 😊

Pysyvämpää väriä kaipaavalle: Zuii ORGANIC – FLORA GRADUAL TAN FACE LOTION – Asteittain Ruskettava Kosteusvoide Kasvoille

 

Jos kaipaat perusteellisempaa infoa UV-säteilyn haitoista ihollemme, niin täältä sitä löytyy sivu kaupalla: https://www.stuk.fi/documents/12547/494524/ultravioletti-ja-lasers%C3%A4teily-kirja-luku-5.pdf/fb983d4c-7b22-4ce2-805b-ded87bcc8986

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani 😍