Artikkelit

puhdistusöljy

Puhdistusöljy – Mikä se on – Miksi sitä olisi hyvä käyttää

Jos minä saisin päättää, kaikki ihonhoidosta kiinnostuneet harrastaisivat kaksoispuhdistusta (iltaisin), hoitonesteiden löträilyä sekä käyttäisivät AINA päivisin jotain antioksidantti/ suojakertoimellista tuotetta kasvoillaan. Sitten tämä kosmetologi olisi jo oikein tyytyväinen 🙂

Kaikki teho irti hoitotuotteistasi.

Ihonhoidon kaiken AAAjaOOO (niin kuin opettajani aikoinaan sanoi) on sen oikeanlainen puhdistaminen. Vaikka olisi kuinka maailmanparasmegasuperhuippuhyvä seerumi käytössä, niin eihän se pääse taikojansa tekemään jos se levitetään iholle joka ei ole puhdas ja vastaanottavainen.

Kuulen välillä asiakkailtani; enhän minä meikkaa, niin pyyhkäisen välillä vähän jollain kasvovedellä muistaessani tai huuhtaisen pelkällä vedellä, että kyllähän se riittää, NOOOUUUUPPP!!!  Yleensä näin tekeviä yhdistää kuiva, enemmän tai vähemmän herkistynyt iho. Kraanavesi on monesti emäksistä, siis kovaa ja kuivattaa ihoa. Meillä täällä Kuopiossa veden pH on reilusti yli 7, kun taas ihon pH on noin 5 (ihanteellisesti sen olisi hyvä olla lähemmäs 4).

Huonosti puhdistettu iho ikääntyy ennenaikaisesti.

Kaikki epäpuhtaudet, hiki, meikin rippeet, aurinkorasvan rippeet, ilmansaasteet, pientalo asutusalueen piipuista tupruttavat pienhiukkaset (mitä tosin on monesti myös meidän sisäilmassa) aiheuttavat ihosoluissamme hapetusstressin joka herkistää, aiheuttaa tulehdusta, ihon ennenaikaista ikääntymistä, pigmentoitumista..

Etenkin iltapuhdistus on sellainen johon kannattaisi jaksaa panostaa (vaikka ei olisikaan sitä meikkiä). Kaikki päivän saatossa tullut lika ei lähde pelkällä haalealla vedellä (ei se rasvainen lautanenkaan puhdistu huljauttamalla sitä haalean veden alla) tai välttämättä edes vesiliukoisella puhdistustuotteella. Jos levität voiteen ”likaiselle” iholle niin voiteen alle jäänyt lika jää sinne muhimaan ärsyttäen ja herkistäen ihoa. Voidehan on suunniteltu imeytymään mahdollisimman hyvin ja samalle se sitten puskee sitä ”likaa” syvemmälle ihoon ja herkkä iho vaan herkistyy lisää.

Nykyaikana löytyy niin paljon ”ihoystävällisiä” ihoa hoitavia meikkejä, joten enää ei tarvitse ajatella, että iho rasittuisi meikkaamisesta. Monesti asia onkin ihan päinvastoin ja mitä herkempi iho sitä tärkeämpää olisi sille levittää esim. meikkipohja suojaamaan ilmansaasteilta, katupölyltä, viimalta, pakkaselta… Monesti meikki on kuin ihoa suojaava ”vaate”.

Joten jos ajattelet ettei meikkaamattomien kasvojen pesuun tarvitse niinkään panostaa, niin minäpä sanon etéhei vaan päinvastoin, kaikki päivän mittaan tullut ”saaste” on päässyt suoraan paljaalle ihollesi ja se pitää todellakin saada sieltä hellävaraisen tehokkaasti pois, ihohuokosista asti.

Varhaisteininä pesin kasvoni saippualla narskuvan puhtaaksi ja sitten hinkkailin Suomesta ostamallani legendaarisella Aaprikuorinnalla ja olin tyytyväinen nirskuvan narskuvan rutikuivaan aikaansaannokseeni, että nytpä on puhdas iho.

Oijavoi (ojochsmör 🙂) ei ihme, että poskeni huutavat näinä päivinä hyvin herkästi hoosiannaa, toki sitä on myös avittanut kosmetologi opiskelujeni aikainen hurahdukseni liian tujuihin ja liian usein tekemiini kuorintoihin.

Öljykö se puhdistaa ihomme parhaiten??

Syksyllä 2006 istuin koulutuksessa ja kuulin ensimmäisen kerran esipuhdistusöljystä ja ajattelin YUCK!!! ihonihan on jo valmiiksi rasvainen. Olin T O D E L L A skeptinen ja negatiivinen koko ajatukseen. Tullessani illalla kotiin ja tehdessäni kaksoispuhdistuksen olin siitä kerrasta myyty. Ikunas ennen ei ollut kasvojeni iho tuntunut kotioloissa, niiiin pehmeän raikkaan puhtaalle ja vahvakin meikki vaan sulaa ja liukenee todella helposti pois kasvoilta. Siitä lähtien se on sitten kuulunutkin iltaharrastuksiini 🙂

Kaksoispuhdistus sopii ihan kaikille, kaikkien iho hyötyy siitä (kunhan toka putsari ei ole liian tuju). Esipuhdistusöljy liuottaa hellävaraisen lempeästi jopa vahvimmankin teatterimeikin, sopii loistavasti rutikuivalle pergamenttisen ohuelle hipiälle kuin öljyä valuvalle akne ihollekin. Kaksoispuhdistus kannattaa tehdä iltaisin, hyvin tukkoinen iho hyötyy siitä myös aamuisin. Jos sinulla on tukkeutunut iho, niin kannattaa lukea blogikirjoitukseni;  Tukkeutuneet ihohuokoset

Olen vuosien varrella testaillut tosi monia eri puhdistusöljyjä ja niissäkin on tietenkin hurjan paljon eroja. Toiset toimii oikein hyvin ja toisista jää kunnon öljykalvo iholle. Lukiessani tuotearvosteluja törmään välillä kehuihin puhdistusöljystä joka jättää niin ravitun ja öljyisen tunteen kasvoille ettei tarvitse  mitään muuta kasvoille yöksi laittaa. Minä sanon, että IIIIKKKK!!! Itseäni ihonhoidossa kiinnostaa kyllä P A L J O N muukin kuin pelkkä tunne. Epäilenpä ettei se nassu ole hyvin myöskään puhdistunut ja kuinka ihmeessä öljykerroksen läpi saisi mitään vesipohjaisia tehoaineita imeytettyä sinne ihoon, esim. juuri niitä vesipohjaisia, kosteuttavia aineosia.

Esipuhdistusöljy liuottaa öljypohjaiset epäpuhtaudet ja vesipitoinen puhdistustuote viimeistelee puhdistuksen. Puhdistusöljyssä on oikeastaan tärkeintä, että se tekee tehtävänsä hyvin eikä jää pyörimään iholle, siinä mielessä sama tuote sopisi ihan ”kaikille”, sen kanssa ei tarvitse miettiä ihotyyppiä, jälkimmäinen putsari pitää valita yksilöllisesti.

Käyttö:

Puhdistusöljy levitetään täysin KUIVILLA käsillä KUIVALLE iholle, suoraan meikinkin päälle myös SY-iholle (ei ripsienpidennyksille/ kestotaivutuksille). Pyöritellään öljy tarkasti ja hyvin kauttaaltaan koko kasvoille, kaulalle, pyyhitään tarvittaessa enin öljy/lika/meikki pois kasvopaperilla tai kestovanulapuilla tai musliiniliinalla tai vanhasta T-paidasta leikatulla kangas palasella,  kastellaan kädet ja emulgoidaan loppu öljy hierovin liikkein (muista kohottavat ylöspäin suuntautuvat sivelyt)  pois kasvoilta, huuhtaistaan kasvot ja käydään vielä vesipohjaisella puhdistustuotteella kasvot huolellisesti läpi. Nyt voi astua suihkun alle tai huuhtasta lavuaarissa  ja avot nyt on puhdas, pehmeä ja vastaanottavainen iho, eikä ole niukeenaukee rutisevan kuiva (kunhan vesipohjainen puhdistus on valittu omalle iholle sopivaksi).

Itse käyn joka ilta suihkussa jonka yhteydessä teen kaksoispuhdistuksen ja siinä samalla monesti kuivakuppaan kasvot ja kaulan ja sitten käyn silikoonisella ”lärpäkkeellä” kasvoni läpi ennen puhdistustuotteiden pois huuhtoa.

Entäs kasvojen pesu aamuisin?

Peset varmaan aina iltaisin hampaat ja silti suussa on aamuisin ei niin freesi hönkäys ja ei tulisi mieleenkään olla aamulla pesemättä hampaita. Yön aikana elimistömme käsittelee kuona-aineita ja ihomme on suurin puhdistava elimemme joten ehdottomasti on kasvot pestävä myös aamuisin (aamuisin on hyvä käyttää mietoa, hoitavaa puhdistustuotetta). Jos et ole sitä ennen tehnyt tulet huomaamaan kuinka ihosi kirkastuu, tuntuu ja näyttää paremmalta, meikki istuu kauniimmin ja päivän hoitotuotteet imeytyvät mahdollisimman hyvin ihoon. Solut tarvitsevat esim. antioksidanteista suojaa päivän rasitteilta.

Herättyä pesastaan kätöset (käsiin jäävä kosteus yleensä riittää, ei ole välttämätöntä kastella kasvoja) levitetään puhdistustuote kasvoille, annetaan sen vaikuttaa hampaiden harjailun ajan (ei koske kaikkia putsareita, esim. vaahtoja) ja huuhdellaan kasvot haaleahkolla vedellä. Heille jotka eivät voi aamuisin KUVITELLAKAAN vedellä löträilyä, niin musliiniliinan avulla voi pyyhkiä puhdistustuotteen pois, samalla tulisi iholle hellävarainen kuorintakin tai sitten h o i t a v a misellivesi, ei kuivattava sellainen.

Kirkkaimmilla Kasvoilla Kohti Uutta Päivää!

 

Tuotesuosistuksia:

 

dermalogicaPre Clensing Oil, puhdistusöljy on ollut ehdoton lempparini jo 16 vuotta joka emulgoituu kasvoilta pelkällä vedellä joten sitä ei tarvitse pyyhkiä millään pois. Tästä löytyy myös matkakoko jos haluaa ensin testata ensin sitä.

 

Kotimaista osaamista tarjoaa BTB13 Gentle Cleansing Oil, hellävarainen puhdistusöljy

 

dermalogica PreCleanse Balm, puhdistusbalmi on hyvä ottaa mukaan reissuun, treenikassiin ja tämän mukana tulee se minun käyttämä silikooninen ”lärpäke” 🙂 Emulgoituu myös kokonaan pois pelkällä vedellä.

 

Uutus balmi joka saavuttanut maailmalla suuren suosion: hwarang′ Bell Flower Cleansing Balm, Puhdistusbalmi 

 

   

 

Ihana, helppokäyttöinen, budjettiystävällinen löytöni; Floramen Puhdistusöljy joka ”sulattaa” iholta öljypohjaiset epäpuhtaudet, aurinkosuoja-aineet, vedenkestävät meikkituotteet ja ilmansaasteet.  Ei jätä kasvoja lainkaan öljyiseksi.

 

Uutuus löytöni: NOBE Oat Wonder Silky Cleansing Oil, Puhdistusöljy jossa tähtiainesosana toimii Fazerin luomulaatuinen kauraöljy, joka sisältää runsaasti rasvahappoja, E-vitamiinia ja keramideja, jotka ravitsevat, suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta sekä vahvistavat ihon suojakerrosta.

 

EKOPHARMA Karpalo Puhdistusöljy Balmimainen puhdistusöljy muuntuu iholla maitomaiseksi emulsioksi, joka puhdistaa ihoa tehokkaasti vieden mukanaan myös vahvankin meikin.

 

DJUSIE Liguid Silk Puhdistusöljy on silkkinen ja virkistävä puhdistusöljy, joka jättää sekä kuivan että rasvoittuvan ihon täydellisen puhtaaksi, hengittäväksi, kirkkaaksi ja tasapainoiseksi. Ihana tuoksu.

 

Reissuun, matkalle, treenikassiin suosittelen balmia, öljyt saattaavat aina siprata ulos puteleistaan. Tai pakkaa öljy vielä erilliseen muovipussiin.

 

Jos kertakkaikkiaan öjypuhdistus tuntuu ylivoimaiselta suorittaa, niin sitten iltaisin kannattaa pyyhkiä  BTB13 misellivedellä  tai EKOPHARMA misellivedellä  tai  UOGA UOGA Misellivedellä koko kasvot ja silmämeikki (ei jos on ripsienpidennykset tai -taivutukset) ennen varsinaisen puhdistustuotteen levittämistä. Monet misellivedet kuivattavat ihoa, mutta nämä eivät sitä todellakaan tee.

 

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai hakea verkkokauppa ostoksesi säästäen postimaksun 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

Teksti päivitetty 09/24

 

Hyvä primer - dermalogica SkinPerfect Primer

dermalogica SkinPerfect Primer SPF30

Dermalogica SkinPerfect Primer on niin SUPER tuote ansaiten ihan ihka oman postauksen 

Tätä tuotetta testatessa ensimmäisen kerran, kannattaa levittää sitä ensin vain kasvojen toiselle puolelle ja katsoa peiliin, sillä eron T O D E L L A K I N näkee ja tuntee.

Skin Perfect Primer, nimi sen jo kertookin, tämä on ihoa välittömästi kaunistava tuote ja sitä varten varoitankin aina hoitolani asiakkaita; varoituksen sananen, tähän jää koukkuun 🙂

Tämän kanssa iho kertas kaikkiaan näyttää/ tuntuu paremmalta, ihon väri tasoittuu, pinnasta tulee tasaisempi, pienet juonteen silenevät sillä tuotteen sisältämä pii ”täyttää” pieniä juonteita, iho on heleämpi, meikatessa meikkipohjasta tulee kauniimpi ja se pysyy paremmin etenkin mineraalimeikki, huokoset hälvenee…  Ja mikä parasta, näin ihonhoitajan näkökulmasta, tässä on fysikaalinen, eli luonnollinen aurinkosuoja SPF 30,

Mitään muuta tuotetta en ole ikinä näin uskollisesti käyttänyt. Tämä on kuulunut aamurutiineihini melkein päivittäin vuodesta 2012 lähtien ja uskon, että saan kiittää tätä tuotetta paljoltikin ettei kasvoillani juurikaan ole pigmenttimuutoksia, eikä oikein juonteitakaan vaikka ikää kuitenkin 50 v.  (ohhoh näyttääpä tuo luku hassulle, liittykö se mukamas jotenkin minuun 🙂 ).

Dermalogica SkinPerfect Primer myytiin loppuun koko Euroopasta.

Dermalogica SkinPerfect Primer lanseerattiin koulutuksen yhteydessä lokakuussa 2012 ja muistan vieläkin, että se oli tiistai päivä ja keskiviikko aamuna sain ensimmäisen kerran levittää tätä kasvoilleni ja rakastuin ihan  välittömästi. Soitinkin heti ystävälleni ja sanoin, että mulla on jotain mitä ehdottomasti haluat ja nähtiinkin sitten töiden jälkeen Kuopion torilla jolloin hän sai oman aarteensa. Parin päivän päästä kyselin mielipidettä, niin hänkin oli primeristä ihan tohkeissaan, todeten siinä olevan kuitenkin yhden huonon puolen; joka ilta pestessään sen pois kasvoiltaan, tulee pettymys; että eikö iho ollutkaan niin hyvä  🙂

SkinPerfect Primerista, kirjoitti aikoinaan varmaan kaikki Suomen ”naisten” lehdet ja tämä loppuikin koko Euroopasta hetkellisesti, tuotetta ei pystytty valmistamaan siihen tahtiin mitä maailma sitä halusi.  Olen vuosien varrella testaillut monia, monia primereita, mutta tämä on edelleen ihan selkeesti paras primeri mitä ikinä olen testannut. Joskus osataan tehdä niiiiin hyvä tuote, ettei sitä edes tarvitse parannella vuosienkaan päästä.

dermalogican Skin Perfect Primer SPF30 sisältämät Peptidit ja AGE Smart® -tehoaineet kiinteyttävät ja suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta ja ihon ikääntymiseltä. Mutta tuotteen ehdoton vahvuus on sen välitön kaunistava ja nuorentava vaikutus sekä suoja UV-valon aiheuttamia ihovaurioita vastaan.

Yksi harvoista hoitolani tuotteista, jolla lupaan:

VÄLITTÖMÄSTI VUOSIA POIS KASVOILTA,

mutta jatkan aina lausetta.. mutta vain niin kauan kuin tuote on kasvoilla 🙂

Jos oikeasti haluaa ihon kunnon tiimoilta lähteä kelloa kääntämään taaksepäin, niin silloin siihen tarvitaan toisenlaisia purnukoita ja puteleita. Voit lukea siitä lisää blogikirjoituksestani:

Ihosi tärkein Anti-Age tuote!

tai

A-vitamiinin tärkeys ihonhoidossa

 

Dermalogica SkinPerfect Primer palautteita asiakkailta

 

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ ” Tämä on on oikea kasvojen ”silitysrauta”. Tuntuu, että tuote jotenkin ”sulaa” ihoon silottaen pieniä juonteita ja tasoittaen ihon väriä. Käytän ohutta meikkivoidetta ja sitäkin tarvitsee nyt vähemmän. En voisi enää käyttää muita primereita. Suuri plussa tietysti aurinkosuoja, ihan huipputuote! ” Iiris Jaakkola

 

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ ” Luottotuotteeni, ilman tätä ei voi olla. Tasoittaa ihoa ja on hyvä pohja meikille. Erittäin riittoisa. Suosittelen lämpimästi! ” Hanna

 

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ ” Primeri antaa ihanasti hehkua iholle ja tasoittaa meikkipohjaa. Tuotteena niin huippu ettei raaski melkein käyttää loppumisen pelossa. ” Pauliina

 

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ ” Tämän tuotteen loppuminen on pakko ennakoida! Koska laitan tätä joka päivä. Aivan täydellinen tuote. Juuri sellainen niin kuin Eva siitä kertookin. Suosittelen!! ” Hantta

 

 

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai hakea verkkokauppa ostoksesi säästäen postimaksun 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

 

Teksti päivitetty 2/24

kauneusblogi

kosmetiikkablogi

Yksi haaveenihan on aina ollut, että löytäisin kaikkiin iho-ongelmiin täsmäaseen. Jotta asiakkaalleni tulisi aina mieleen ihon temppuillessa: hmmmm, olisikohan sillä Evalla joku taikatuote/ratkaisu tähän ?

Moniin, moniin haasteisin on tässä vuosien varrella löytynyt täsmäase, mutta ikuisella purnukka aarrejahdillahan minä olen, jos löytyy vaikka jotain vielä parempaa, MEGASUPERHYPEREITÄSTÄMAAILMASTA tuotteita 🙂 Mulla on niin, niin, niiiiiin ihan duuni!!

Haluatko saada pysyvämpää muutosta ihoosi?

Tärkeintä on mitä siellä omassa kylpyhuoneessa/vessassa tapahtuu ja etenkin iho-ongelmien kanssa se kodin puteli arsenaali on ratkaisevassa asemassa ja kotihoitosuunnitelmien tekeminen onkin todella mukavaa, etenkin jos asiakas sitoutuu siihen ja sen myötä saadaan terveempi, tasapainoisempi, kauniimpi iho 🙂

Joskus jopa YKSI tuote saa mielettömiä tuloksia aikaiseksi, jopa niin, että itsekin olen ihan tohkeissani enkä meinaa housuissani pysyä ja tekee mieli toitottaa koko maailmalle tuotteen mahtavuudesta. Töissä toissa viikolla näin kävikin, kun asiakas lähetteli kuvia kasvoistaan ja niistä inspiroituneena tämänkin nyt kirjoitan 🙂

iS CLINICAL tuotteet

iS CLINICAL Active serum

Vuosi sitten asiakkaani saapui näyttämään kasvojaan. Hän oli käynyt ihotautilääkärillä, mutta ei ollut halukas syömään lääkekuuria vaan kyseli olisiko minulla jotain ajatusta. Budjetti oli tosi tiukka sillä hän opiskelee, eikä hoitoihin tulo ollut nyt mahdollista vaan kotihoitoon pitäisi löytää apua. Iho on aina ollut temppuileva ja ehkäisypillerit ovat pitäneet sen kurissa. Pillerit hän oli vähän aikaa sitten lopettanut ja iho meni aika hurjaan kuntoon.

Asiakkaani on ihanan sinnikäs, valoisa luonne ja hänellä oli mahtavasti malttia tässä projektissa. Näpyistä oli jäänyt arpia ja uusia näppyjä tuli kokoajan lisää joten suosittelin iS CLINICAL.n Active Serumia joka vastaa moniin ihon haasteisiin (näin monipuolista seerumia minulla ei ole koko urani aikana ollut) sekä iS CLINICAL.n Cleansing Complexia. Hän päätyi ostamaan seerumin ja on ollut aivan mahtavaa seurata kuinka paljon pelkästään yhden tuotteen lisääminen kotihoitoon on saanut aikaiseksi. Tietenkin tässä on myös hormonitoiminta sisäisesti tasaantunut, mutta mitään lääkkeitä ei ole syöty, ruokavaliokin pysynyt samana. Eikä iho ole ikinä ollut kuulemma näin hyvässä kunnossa muuta kuin pillereiden avulla.

Maksimaalinen teho irti hoitotuotteestasi.

Viime kuussa hän tuli sitten ostamaan myös suosittelemani iS CLINICALin Cleansing Complexin (suosittelin tätä jo silloin heti alkuun, mutta budjetti oli niin tiukka, niin ei pystynyt sitä silloin ottamaan) ja se oli nimenomaan sen tehostava vaikutus joka sai minut ihan sfääreihin noista kuvista, sillä Active Serumin tehoa olen jo päässyt todistamaan monien asiakkaitteni kasvoilla 🙂 mutta rinnalle kun lisättiin vielä tuo putsari, niin oijavoi, ojochsmör. Reilussa KOLMESSA VIIKOSSA arvet ovat huomattavasti haalentuneet, iho kirkastunut, tasaantunut ja katsokaa kuinka iho on myös NAPAKOITUNUT 🙂 Tämä on kyllä niiiiiin lempiputsarini! näppyjen ja arpien kanssa oltaisiin varmaan paljon nopeammin päästy hyviin tuloksiin jos tämä olisi ollut mukana heti alusta asti.

 Cleansing Complex

iS CLINICAL Cleansing Complex

iS CLINICAL Cleansing Complex ei todellakaan ole VAIN putsari, sillä se myös  uudistaa, kirkastaa, tasoittaa  ja kosteuttaa ihoa ja nimenomaan tehostaa huomattavasti seuraavan tuotteen imeytymistä, jolloin saat täydet tehot irti myös esim. seerumistasi. Loistava monitoimituote.

On ihanaa voida auttaa asiakkaita ja tarjota oikeasti toimivia tuotteita (ja minähän ne tuotteeni valikoimiini valitsen, niin enhän nyt niin höhlä ole että huonoja edes ottaisin 🙂 )

Jos kaipaat apua kotituotteiden kanssa, voit lähettää minulle sähköpostia shop(at)ewasi.fi  liittää kasvojesi ongelmakohdista kuvaa ja kertoa hieman ihostasi ja muutoksen toiveista, niin voin laatia sinulle kotihoitosuunnitelman. Kerro myös jos on herkkyyksiä/ allergioita, oletko luonnonkosmetiikan käyttäjä vai sekakäyttäjä 🙂

Kaikki tuotteenihan ovat eläinkokeettomia ja melkein kaikki myös vegaanisia (joissakin tuotteissa on esim. hunajaa tai hartseja, jolloin eivät ole vegaanisia).

Tästä pääset verkkokauppa EwaSin etusivulle

Jos olet Kuopion suunnalla, voit tulla shoppailutuntien aikana myös tutustumaan tuotteisiin ja ostoksille hoitolaani: SKY-kosmetologi Eva Kankkunen Vuorikatu 23. Toki voit tulla hakemaan silloin myös verkkokauppa ostoksesi, niin säästät postimaksun 🙂

 

 

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

 

 

 

Kaipa tämä ensimmäinen postaus olisi kohdallaan tehdä ihan minusta itsestäni ja avata
kauppani/blogini syntymää. Hieman ujohko olen, enkä niin tottunut itsestäni höpöttelemään, mutta eiköhän se tästä 🙂

Isäni halusi minut kastettavan Ewaksi, mutta äiti ei ihan lämmennyt ajatukselle ja niin minusta tuli sitten Eva. Mutta nyt verkkokaupan nimeksi päätin sitten laittaa EwaSi 🙂

Ensimmäiset 20 vuottani vietin Tukholmassa, joten kirjoitusvirheitä saatan tahtomattanikin viljellä. Vahvuuteni, intohimoni ei ole kieliopissa, vaan sydämeni palaa voimakkaasti kosmetologin ammattiani kohtaan, sen vaikuttaviin hoitoihin, purkkeihin, purnukoihin, ihmisten kohtaamiseen jolloin saan tuottaa heille iloa, hyvinvointia, rentoutumista, piristystä, kuuntelemista, tyytyväisyyttä, hyvää mieltä ja vastata heidän ihohaasteisiinsa <3

Intohimoinen purnukoitten metsästäjä

Löytäessäni jonkun uuden purnukka aarteen, innostun siitä välillä niin, ettei nukkumattikaan meinaa päästä vierailulle. Hoitolassani höpötän siitä asiakkailleni silmät kiiluen, suuvaahdossa, kädet viuhtoen, että hullunahan minua voi pitää 🙂 🙂 mutta olen kyllä niiiiin kiitollinen saadessani tehdä työtä johon tuntee näin voimakasta intoa, vaikka välillä yöunien kustannuksellakin.

Kaikki muukin käsillä tekeminen on ihanaa: askartelu, huonekalujen tuunailu, kodin rempat, puutarhan kuopsuttelu, koirien rapsuttelu ja kyll tota omaa ukkeliakin välillä on kiva vähän rapsutella 🙂 Pyöräileminen, veneretket, suppailu, luonnossa liikkuminen, lukeminen, laiturilla istuskelu rantaheinikon kuiskuttelua ja kuikkaa kuunnellen.. silloin sieluni lepää.

Olen aina ajatellut etten voisi mitään blogia pitää, kirjoitustaitojeni riittämättömyyden takia, mutta sitten mietin, että enhän osaa puhuakaan kieliopillisesti oikein vaan hyvinpä asiakkaani ovat minua ymmärtäneet tämän 25v, kun olen heitä ihonhoidon saloihin opastanut.

Kirjoitan siis rennolla otteella, hieman vinksinvonksin, mutta palavalla innolla alaani kohtaan 🙂

Matematiikka oli peruskoulussa lempi aineeni ja ekonomipohjaisen lukiolinjan valitsin. 20 vuotiaana muuttaessani Suomeen, ajatus työn tekemisestä käsin ja ihmisten parissa veti puoleensa paljon enemmän kuin numerot. Pyrin kampaaja sekä kosmetologi kouluun ja pääsin opiskelemaan kosmetologiksi ja se tie veikin sitten kunnolla mukanaan.

Hoitolani perustin Kuopioon ja alusta asti oli selvä, että haluan tehdä tätä työtä täysin omilla ehdoillani, vain niitä hoitoja ja niillä tuotteilla jotka puhuttelevat minua. Saan seistä kaiken tarjontani takana täysin sydämin.

On ihanaa, kun voi jostain tuotesarjasta ottaa valikoimiinsa vaikka vain yhden tuotteen, saa poimia juuri ne upeimmat ”helmet” purkkiviidakosta.

Todella kriittinen testailija

Joskus olen jopa liiankin kriittinen vaatimusteni kanssa, en esim. vuosikausiin myynyt ripsiväriä, en ollut mihinkään tyytyväinen, sillä omilta alaluomiltani löytyi monesti päivän mittaan enemmän tai vähemmän levahtanut ripsari. Kunnes kerran juolahti mieleen: eihän ne asiakkaat varmaankaan saa päivän mittaan vapozonin höyryjä kasvoilleen 🙂

Hoitolani alkuvuosina olin tosi arka ohjeistamaan kotihoidon tiimoilta, joten en niin hyviä hoitotuloksia aikaiseksi saanutkaan. Onneksi noilta ajoilta on asiakkaita edelleeen jäljellä, heillä on  ollut malttia ja luottoa pysyä mukanani kehittyessäni paremmaksi ammatissani. (Ihana ala kun voi/saa/pitää jatkuvasti oppia lisää).

Kotona ja töissäni on muki jossa lukee:

Olen kosmetologi, en taikuri!

Alkuvuosina taisin luulla omaavani taikurin lahjoja kuvitellessani pelkkien hoitojen riittävän epätasapainossa olevaa ihoa tervehtymään ja kyllähän se hetkellisesti monesti auttaakin, mutta jos kotihoitotuotteet eivät tue prosessia, niin sittenhän palataan pikkuhiljaa taas lähtöpisteeseen ja mitään pysyvää muutosta ei tapahdu.

Nykyisin uuden asiakkaan tullessa, käydään tarkkaan läpi hänen toiveensa, huolensa ihon suhteen. Laaditaan hoitosuunnitelma ja pohditaan yhdessä kotihoitorutiinit kuntoon, joskus on mietittävä ravintopuoltakin ja joskus on käännyttävä myös ihotautilääkärin puoleen.
Ensimmäisellä käynti kerralla annan kaiken informatiivisen tiedon asiakkaan ihosta ja mitä sille kannattaisi tehdä (hänen sitä halutessaan) jos hän haluaa sen sitten työntää toisesta korvastaan ulos se on hänen valintansa, kunhan ei luule minua taikuriksi 🙂

Vuosien varrella onneksi rohkaistuin kotihoitotuotteiden saralla ja huomatessani kuinka paaaaljon parempia hoitotuloksia saankaan aikaiseksi asiakkailleni,  kotihoidonkin ollessa kunnossa, niin siitäpä alkoi sitten tämä kunnollinen hullaantumiseni purkkeihin ja purnukoihin 🙂

Ammatti joka saa sydämen innosta muljahtelemaan

Välillä edelleen hämmästyn jonkin yksittäisen tuotteen tehosta, niin kuin vähän aikaa sitten varautuessani tekemään kunnon ihonpuhdistuksen asiakkaalleni, vaan ihollapa ei ollut paljon mitään putsattavaa,  kerrankin saatiin keskittää hoidon pääpaino muuhunkin kuin ihohuokosten tyhjentämiseen. Tämän ihon tunnen noin 15v takaa ja edellisellä kerralla käydessään hän otti yhden uuden tuotteen hoitorutiineihinsa ja muutos oli HUOMATTAVA.

Nämä hetket ovat aina niin upeita, tekee mieli hypähtää asiakkaan kaulaan, flossata (jos osais) ja kiljahtaa minulla on IHANA DUUNI! Sitten minä taas ihastun tuotteeseen uudelleen ja suu vaahdossa, silmät kiiluen, kädet huitoen siitä höpötän ja taas voi minua pitää täysin kajahtaneena.

Haaveenani on löytää ”täsmäase” kaikkiin ihon haasteisiin ja olen ainaisella aarrejahdilla.
Minulle saa todellakin vinkata kutkuttavan mahtavista tuotteista, tutustun niihin mielelläni.

Nyt perustamani verkkokaupan; EwaSin myötä voin ottaa ihania aarteita enemmänkin valikoimiini jeeeeeeeee ja ympäri Suomea asuvat asiakkaani saavat käyttämänsä tuotteet helposti ja nopeasti tilailtua vaikka yön mystisinä tunteina. Tietenkin ihanaa jos pääsen opastamaan myös uusia ihmisiä purkkien ja purnukoitten ihmeelliseen maailmaan 🙂

Olen ollut täysin surkea some maailmassa, en osaa tuotteesta kertoa vain parilla sanalla pienen postauksen, haluan avata tuotetta kunnolla, joten blogin myötä on ihanaa voida kertoa perusteellisemmin miksi olen tuotteen valikoimiini ottanut, mitä se tekee ja miten se sen tekee ja höpötellä muutenkin kaikkea hyvinvointiin liittyviä asioita.

Ihanaa, että löysit EwaSin ja tupla ihanaa jos jaksoit lukea tämän raaputuksen tai oikeastaan näppäilyni.

Minulle saa lähettää kysymyksiä: shop(at)ewasi.fi. Normaalisti teen päivät hoitotyötä ja päivät voivat venähtää pitkiksi, mutta vastaan heti kun pystyn.

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

P.S. Kuvassa olen hieman väsyneenä mutta onnellisena lempimessuillani 🙂