Artikkelit

puhdistusöljy

Puhdistusöljy – Mikä se on – Miksi sitä olisi hyvä käyttää

Jos minä saisin päättää, kaikki ihonhoidosta kiinnostuneet harrastaisivat kaksoispuhdistusta (iltaisin), hoitonesteiden löträilyä sekä käyttäisivät AINA päivisin jotain antioksidantti/ suojakertoimellista tuotetta kasvoillaan. Sitten tämä kosmetologi olisi jo oikein tyytyväinen 🙂

Kaikki teho irti hoitotuotteistasi.

Ihonhoidon kaiken AAAjaOOO (niin kuin opettajani aikoinaan sanoi) on sen oikeanlainen puhdistaminen. Vaikka olisi kuinka maailmanparasmegasuperhuippuhyvä seerumi käytössä, niin eihän se pääse taikojansa tekemään jos se levitetään iholle joka ei ole puhdas ja vastaanottavainen.

Kuulen välillä asiakkailtani; enhän minä meikkaa, niin pyyhkäisen välillä vähän jollain kasvovedellä muistaessani tai huuhtaisen pelkällä vedellä, että kyllähän se riittää, NOOOUUUUPPP!!!  Yleensä näin tekeviä yhdistää kuiva, enemmän tai vähemmän herkistynyt iho. Kraanavesi on monesti emäksistä, siis kovaa ja kuivattaa ihoa. Meillä täällä Kuopiossa veden pH on reilusti yli 7, kun taas ihon pH on noin 5 (ihanteellisesti sen olisi hyvä olla lähemmäs 4).

Huonosti puhdistettu iho ikääntyy ennenaikaisesti.

Kaikki epäpuhtaudet, hiki, meikin rippeet, aurinkorasvan rippeet, ilmansaasteet, pientalo asutusalueen piipuista tupruttavat pienhiukkaset (mitä tosin on monesti myös meidän sisäilmassa) aiheuttavat ihosoluissamme hapetusstressin joka herkistää, aiheuttaa tulehdusta, ihon ennenaikaista ikääntymistä, pigmentoitumista..

Etenkin iltapuhdistus on sellainen johon kannattaisi jaksaa panostaa (vaikka ei olisikaan sitä meikkiä). Kaikki päivän saatossa tullut lika ei lähde pelkällä haalealla vedellä (ei se rasvainen lautanenkaan puhdistu huljauttamalla sitä haalean veden alla) tai välttämättä edes vesiliukoisella puhdistustuotteella. Jos levität voiteen ”likaiselle” iholle niin voiteen alle jäänyt lika jää sinne muhimaan ärsyttäen ja herkistäen ihoa. Voidehan on suunniteltu imeytymään mahdollisimman hyvin ja samalle se sitten puskee sitä ”likaa” syvemmälle ihoon ja herkkä iho vaan herkistyy lisää.

Nykyaikana löytyy niin paljon ”ihoystävällisiä” ihoa hoitavia meikkejä, joten enää ei tarvitse ajatella, että iho rasittuisi meikkaamisesta. Monesti asia onkin ihan päinvastoin ja mitä herkempi iho sitä tärkeämpää olisi sille levittää esim. meikkipohja suojaamaan ilmansaasteilta, katupölyltä, viimalta, pakkaselta… Monesti meikki on kuin ihoa suojaava ”vaate”.

Joten jos ajattelet ettei meikkaamattomien kasvojen pesuun tarvitse niinkään panostaa, niin minäpä sanon etéhei vaan päinvastoin, kaikki päivän mittaan tullut ”saaste” on päässyt suoraan paljaalle ihollesi ja se pitää todellakin saada sieltä hellävaraisen tehokkaasti pois, ihohuokosista asti.

Varhaisteininä pesin kasvoni saippualla narskuvan puhtaaksi ja sitten hinkkailin Suomesta ostamallani legendaarisella Aaprikuorinnalla ja olin tyytyväinen nirskuvan narskuvan rutikuivaan aikaansaannokseeni, että nytpä on puhdas iho.

Oijavoi (ojochsmör 🙂) ei ihme, että poskeni huutavat näinä päivinä hyvin herkästi hoosiannaa, toki sitä on myös avittanut kosmetologi opiskelujeni aikainen hurahdukseni liian tujuihin ja liian usein tekemiini kuorintoihin.

Öljykö se puhdistaa ihomme parhaiten??

Syksyllä 2006 istuin koulutuksessa ja kuulin ensimmäisen kerran esipuhdistusöljystä ja ajattelin YUCK!!! ihonihan on jo valmiiksi rasvainen. Olin T O D E L L A skeptinen ja negatiivinen koko ajatukseen. Tullessani illalla kotiin ja tehdessäni kaksoispuhdistuksen olin siitä kerrasta myyty. Ikunas ennen ei ollut kasvojeni iho tuntunut kotioloissa, niiiin pehmeän raikkaan puhtaalle ja vahvakin meikki vaan sulaa ja liukenee todella helposti pois kasvoilta. Siitä lähtien se on sitten kuulunutkin iltaharrastuksiini 🙂

Kaksoispuhdistus sopii ihan kaikille, kaikkien iho hyötyy siitä (kunhan toka putsari ei ole liian tuju). Esipuhdistusöljy liuottaa hellävaraisen lempeästi jopa vahvimmankin teatterimeikin, sopii loistavasti rutikuivalle pergamenttisen ohuelle hipiälle kuin öljyä valuvalle akne ihollekin. Kaksoispuhdistus kannattaa tehdä iltaisin, hyvin tukkoinen iho hyötyy siitä myös aamuisin. Jos sinulla on tukkeutunut iho, niin kannattaa lukea blogikirjoitukseni;  Tukkeutuneet ihohuokoset

Olen vuosien varrella testaillut tosi monia eri puhdistusöljyjä ja niissäkin on tietenkin hurjan paljon eroja. Toiset toimii oikein hyvin ja toisista jää kunnon öljykalvo iholle. Lukiessani tuotearvosteluja törmään välillä kehuihin puhdistusöljystä joka jättää niin ravitun ja öljyisen tunteen kasvoille ettei tarvitse  mitään muuta kasvoille yöksi laittaa. Minä sanon, että IIIIKKKK!!! Itseäni ihonhoidossa kiinnostaa kyllä P A L J O N muukin kuin pelkkä tunne. Epäilenpä ettei se nassu ole hyvin myöskään puhdistunut ja kuinka ihmeessä öljykerroksen läpi saisi mitään vesipohjaisia tehoaineita imeytettyä sinne ihoon, esim. juuri niitä vesipohjaisia, kosteuttavia aineosia.

Esipuhdistusöljy liuottaa öljypohjaiset epäpuhtaudet ja vesipitoinen puhdistustuote viimeistelee puhdistuksen. Puhdistusöljyssä on oikeastaan tärkeintä, että se tekee tehtävänsä hyvin eikä jää pyörimään iholle, siinä mielessä sama tuote sopisi ihan ”kaikille”, sen kanssa ei tarvitse miettiä ihotyyppiä, jälkimmäinen putsari pitää valita yksilöllisesti.

Käyttö:

Puhdistusöljy levitetään täysin KUIVILLA käsillä KUIVALLE iholle, suoraan meikinkin päälle myös SY-iholle (ei ripsienpidennyksille/ kestotaivutuksille). Pyöritellään öljy tarkasti ja hyvin kauttaaltaan koko kasvoille, kaulalle, pyyhitään tarvittaessa enin öljy/lika/meikki pois kasvopaperilla tai kestovanulapuilla tai musliiniliinalla tai vanhasta T-paidasta leikatulla kangas palasella,  kastellaan kädet ja emulgoidaan loppu öljy hierovin liikkein (muista kohottavat ylöspäin suuntautuvat sivelyt)  pois kasvoilta, huuhtaistaan kasvot ja käydään vielä vesipohjaisella puhdistustuotteella kasvot huolellisesti läpi. Nyt voi astua suihkun alle tai huuhtasta lavuaarissa  ja avot nyt on puhdas, pehmeä ja vastaanottavainen iho, eikä ole niukeenaukee rutisevan kuiva (kunhan vesipohjainen puhdistus on valittu omalle iholle sopivaksi).

Itse käyn joka ilta suihkussa jonka yhteydessä teen kaksoispuhdistuksen ja siinä samalla monesti kuivakuppaan kasvot ja kaulan ja sitten käyn silikoonisella ”lärpäkkeellä” kasvoni läpi ennen puhdistustuotteiden pois huuhtoa.

Entäs kasvojen pesu aamuisin?

Peset varmaan aina iltaisin hampaat ja silti suussa on aamuisin ei niin freesi hönkäys ja ei tulisi mieleenkään olla aamulla pesemättä hampaita. Yön aikana elimistömme käsittelee kuona-aineita ja ihomme on suurin puhdistava elimemme joten ehdottomasti on kasvot pestävä myös aamuisin (aamuisin on hyvä käyttää mietoa, hoitavaa puhdistustuotetta). Jos et ole sitä ennen tehnyt tulet huomaamaan kuinka ihosi kirkastuu, tuntuu ja näyttää paremmalta, meikki istuu kauniimmin ja päivän hoitotuotteet imeytyvät mahdollisimman hyvin ihoon. Solut tarvitsevat esim. antioksidanteista suojaa päivän rasitteilta.

Herättyä pesastaan kätöset (käsiin jäävä kosteus yleensä riittää, ei ole välttämätöntä kastella kasvoja) levitetään puhdistustuote kasvoille, annetaan sen vaikuttaa hampaiden harjailun ajan (ei koske kaikkia putsareita, esim. vaahtoja) ja huuhdellaan kasvot haaleahkolla vedellä. Heille jotka eivät voi aamuisin KUVITELLAKAAN vedellä löträilyä, niin musliiniliinan avulla voi pyyhkiä puhdistustuotteen pois, samalla tulisi iholle hellävarainen kuorintakin tai sitten h o i t a v a misellivesi, ei kuivattava sellainen.

Kirkkaimmilla Kasvoilla Kohti Uutta Päivää!

 

Tuotesuosistuksia:

 

dermalogicaPre Clensing Oil, puhdistusöljy on ollut ehdoton lempparini jo 16 vuotta joka emulgoituu kasvoilta pelkällä vedellä joten sitä ei tarvitse pyyhkiä millään pois. Tästä löytyy myös matkakoko jos haluaa ensin testata ensin sitä.

 

Kotimaista osaamista tarjoaa BTB13 Gentle Cleansing Oil, hellävarainen puhdistusöljy

 

dermalogica PreCleanse Balm, puhdistusbalmi on hyvä ottaa mukaan reissuun, treenikassiin ja tämän mukana tulee se minun käyttämä silikooninen ”lärpäke” 🙂 Emulgoituu myös kokonaan pois pelkällä vedellä.

 

Uutus balmi joka saavuttanut maailmalla suuren suosion: hwarang′ Bell Flower Cleansing Balm, Puhdistusbalmi 

 

   

 

Ihana, helppokäyttöinen, budjettiystävällinen löytöni; Floramen Puhdistusöljy joka ”sulattaa” iholta öljypohjaiset epäpuhtaudet, aurinkosuoja-aineet, vedenkestävät meikkituotteet ja ilmansaasteet.  Ei jätä kasvoja lainkaan öljyiseksi.

 

Uutuus löytöni: NOBE Oat Wonder Silky Cleansing Oil, Puhdistusöljy jossa tähtiainesosana toimii Fazerin luomulaatuinen kauraöljy, joka sisältää runsaasti rasvahappoja, E-vitamiinia ja keramideja, jotka ravitsevat, suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta sekä vahvistavat ihon suojakerrosta.

 

EKOPHARMA Karpalo Puhdistusöljy Balmimainen puhdistusöljy muuntuu iholla maitomaiseksi emulsioksi, joka puhdistaa ihoa tehokkaasti vieden mukanaan myös vahvankin meikin.

 

DJUSIE Liguid Silk Puhdistusöljy on silkkinen ja virkistävä puhdistusöljy, joka jättää sekä kuivan että rasvoittuvan ihon täydellisen puhtaaksi, hengittäväksi, kirkkaaksi ja tasapainoiseksi. Ihana tuoksu.

 

Reissuun, matkalle, treenikassiin suosittelen balmia, öljyt saattaavat aina siprata ulos puteleistaan. Tai pakkaa öljy vielä erilliseen muovipussiin.

 

Jos kertakkaikkiaan öjypuhdistus tuntuu ylivoimaiselta suorittaa, niin sitten iltaisin kannattaa pyyhkiä  BTB13 misellivedellä  tai EKOPHARMA misellivedellä  tai  UOGA UOGA Misellivedellä koko kasvot ja silmämeikki (ei jos on ripsienpidennykset tai -taivutukset) ennen varsinaisen puhdistustuotteen levittämistä. Monet misellivedet kuivattavat ihoa, mutta nämä eivät sitä todellakaan tee.

 

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai hakea verkkokauppa ostoksesi säästäen postimaksun 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

Teksti päivitetty 09/24

 

Tukkeutuneet ihohuokoset

Tukkeutuneet ihohuokoset

 

Eroon mustapäistä

Tukkeutuneet ihohuokoset ja mitä niille kannattaa tehdä

Ylläolevien kuvien välillä on vain 32 päivää. Asiakkaalle ollaan katsottu muutama täsmätuote kotihoitoon ja tehty yksi hoitolahoito (alkupehmittelynä Hydrogen laitehoito jonka jälkeen mekaaninen ihonpuhdistus ja lopuksi carboksiterapia naamio)

Tämänkaltainen iho saadaan monesti helposti kuntoon ilman lääkitystäkin. Mutta se todellakin vaatii sen, että kotituotteet ovat kunnossa ja niitä käytetään säännöllisesti sillä tämä iho tarvitsee apua P Ä I V I T T Ä I N, muuten se palautuu pikkuhiljaa lähtöruutuun.

Tali jumittuu huokoseen – kerää ympärilleen bakteereja ja kehittyy finniksi

Tärkeintä on saada ihohuokonen toimimaan luonnollisella tavallaan. Jos iho hormonaalisista/ sisäisistä syistä erittää talia vilkkaammin, niin pintapuolisesti tärkeintä on auttaa ihohuokoset pysymään avoimena, jotta tali pääsee poistumaan, pestä kasvot iholle sopivalla tuotteella ja pitää hyvä huoli kosteustasapainosta. Jos iho ei saa tarpeeksi kosteutta (tai käytetään liian kovia puhdistustuotteita) se puskee talia yhä kiivaammin yrittäen sen avulla pitää ihon kosteustasapainon vakaana.

Tärkeintä on siis mitä siellä omassa kylpyhuoneessa/ vessassa tapahtuu ihon hyväksi. Oikeat tuotteet ja niiden oikeanlainen käyttö. Joissakin tapauksissa, ennen kuin tukkeutunut huokonen kerkeää muuttua tulehtuneeksi finniksi on  käytävä säännöllisesti puhdistamassa ihohuokoset ammattilaisella. Käyntiväli on yksilöllistä; voi joutua käymään tiheästi  kuuden viikon välein ja joillekin riittää pari käyntiä vuodessa. Joskus voi joutua myös karsimaan tiettyjä ruoka-aineita pois, esim. maitotuotteet.

tukkeutunut ihohuokonen

Kuvasta voi hyvin nähdä kuinka osa tukkeutuneista ihohuokosista on jo tulehtunut.

Tehokkain raaka-aine ”avaamaan” tukkeutuneet ihohuokoset

Salisyylihappo on kuin putkenavaaja tukossa olevalle viemärille 🙂  Salisyylihappo magneetin lailla hakeutuu rasvan luo ja rasvaliukoisena pääsee hyvin, syvälle ihohuokoseen liuottamaan talia ja irrottamaan kuolleiden ihosolujen sidoksia. Salisylihappo estää myös tulehduksia. Herkän ihon kannattaa aloittaa käyttö varovaisesti.

Tuote-esimerkkejä salisylihappoa sisältävistä täsmätuotteista:

ENVIRON Sebu- Tone kasvovesi on plastiikkakirurgien ja ihotautilääkäreiden suosima hoitosarja. Salisyyli-, maitohappoa ja mm. teepuuöljyä sisältävä kasvovesi puhdistaa, kosteuttaa ja ehkäisee epäpuhtauksia, rauhoittaa ihon punaisuutta sekä kirkastaa ihoa välittömästi. Tämä on monelle, monelle asiakkaalleni ollut juurikin se puuttuva palapelin palanen, että kotihoito ollaan saatu toimimaan.

EKOPHARMA – Karpalo Acne Spot Control Seerumi  Kotimaista, vegaanista  luonnonkosmetiikkaa

iS CLINICAL – Active Serum – Todellinen monitoimituote, niin akneen, arpiin, juonteisiin, laajentuneisiin ihohuokosiin, sameuteen…Blogikirjoitus ja kuvia tämän tuotteen tehosta

pHformula – SPOT ON blemish active – tehoaine akneen auttaa välittömästi puhdistamaan ja rauhoittamaan aknepurkaumista johtuvia epämukavuuksia.

Öljy liuottaa parhaiten öljyä

Tukkeutuneelle iholle esipuhdistusöljyn käyttö on enemmän kuin suotavaa, mielestäni ihan välttämättömyys. Esipuhdistusöljy puhdistaa iholta todella tehokkaasti mutta hellävaraisesti rasvaliukoiset aineet, kuten talin, meikin, aurinkosuojan ja ilmansaasteiden jäämät. Kaikkien kannattaisi käyttää esipuhdistusöljyä iltaisin ja tukkoinen, rasvoittuva iho hyötyy suuresti myös aamuisesta käytöstä.   Blogikirjoitukseni kasvojen puhdistamisesta

 

Hoitavat saippuat jotka sisältävät öljyjä:

Hillitse talintuotantoa

Tässä avainasemassa on yleensä saada ihon kosteustasapaino kuntoon. Jos haluat ihoasi syväkosteuttaa, niin hoitonesteen käyttö on siihen täsmäase ja mahdollisimman vesimäinen sellainen, jotta se imeytyy syvälle ihoon eikä jää vain ihon pintaa kosteuttamaan (voide on sitten tarkoitettu enemmän pintaa hoitamaan). Hoitonestettä laitetaan kasvoille aina puhdistuksen jälkeen, tarvittaessa useampikin kerros ja heti hieman kostealle iholle levitetään voide ja/tai iho-öljy. Hoitonesteen jälkeen voide imeytyy paremmin ihoon ja voidetta myös säästyy.

BTB13 – Ultimate Moisturizer – Multikosteuttaja  Nimikin sen jo kertoo 🙂 Suihkaus ja kuiva kiristävä tunne kasvoillasi helpottaa heti.  Hoitolani suosituin tuote. Tämä tuote on kuvassa olevalla asiakkaalla. Blogikirjoitukseni: Ihosi janojuoma

EKOPHARMA – Vadelma Glow Kasvovesi Virkistää,  kosteuttaa ja täyteläistää ihoa

PURE=BEAUTY – Luomu Ruusuvesi Prebiooteilla, Tämä kotimaisen kosteuttava ja rauhoittava kasvomisti sisältää luomuruusuvettä ja ihon normaalia toimintaa tukevia sekä vahvistavia prebiootteja.

Hoitoöljy on fantastinen tukkeutuneelle, rasvaiselle iholle

Oikeanlainen öljy/ öljysekoitus auttaa ihoa tasapainoittamaan ja säätelemään talineritystä. Öljyjä on aivan huuuuuurjan paljon erilaisia, niin koostumuksiltaan kuin ominaisuuksiltaan. Moni pelkää öljyjä, mutta sydämeni pohjasta toivoisin, että rasvoittuneelle, tukkeutuneelle iholle uskalletaan lähteä kokeilemaan mitä taikoja oikein valittu hoito-öljy voikaan aikaan saada. Kaikki öljyt eivät kuitenkaan todellakaan sovi tukkeutuneelle iholle ja saattavat tehdä pahaakin hallaa. Esim. kookosöljy on hyvin suurimolekyylinen ja voi tukkia ihoa vaan lisää.

 

Ethän halua finnien tilalle pigmenttiplänttejä

Finnin kohdalta iho on hyvin ohut ja se palaa herkästi, joten riittävä UV-suojakertoimen käyttö päivisin on todellakin tärkeää. Mutta monesti aurinkosuojavoiteet voivat tukkia ihoa lisää joten kannattaa huolellisesti valita omalle iholle sopiva tuote. Minä suosin ehdottomasti fysikaalisia aurinkosuojafilttereitä (uskon, että kemialliset aurinkosuojafiltterit tullaankin jossain vaiheessa kieltämään, sen verran pelottavia kyllä ovat ja niitä löydetään virtsasta ja äidinmaidosta: täältä voit lukea blogikirjoituksen aiheesta)

Jos tarvitset apua hoitotuotteiden valinnassa laita ihmeessä sähköpostia; shop(at)ewasi.fi. Minun sydämeni aina läikähtää ilosta, kun pääsen auttamaan asiakkaita saamaan tasapainoisemman ihon jota he silmät tuikkien tulevat näyttämään sitten ja kertovat miten ihanaa, kun ei tarvitse enää välttämättä meikata lainkaan.

 

Muita tuotteita tukkeutuneelle iholle

Säihkyvän upeaa ihoa 

 

 

Tästä blogikirjoituksiin

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai hakea verkkokauppa ostoksesi säästäen postimaksun 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

Teksti päivitetty 09/24