Artikkelit

puhdistusöljy

Puhdistusöljy – Mikä se on – Miksi sitä olisi hyvä käyttää

Jos minä saisin päättää, kaikki ihonhoidosta kiinnostuneet harrastaisivat kaksoispuhdistusta (iltaisin), hoitonesteiden löträilyä sekä käyttäisivät AINA päivisin jotain antioksidantti/ suojakertoimellista tuotetta kasvoillaan. Sitten tämä kosmetologi olisi jo oikein tyytyväinen 🙂

Kaikki teho irti hoitotuotteistasi.

Ihonhoidon kaiken AAAjaOOO (niin kuin opettajani aikoinaan sanoi) on sen oikeanlainen puhdistaminen. Vaikka olisi kuinka maailmanparasmegasuperhuippuhyvä seerumi käytössä, niin eihän se pääse taikojansa tekemään jos se levitetään iholle joka ei ole puhdas ja vastaanottavainen.

Kuulen välillä asiakkailtani; enhän minä meikkaa, niin pyyhkäisen välillä vähän jollain kasvovedellä muistaessani tai huuhtaisen pelkällä vedellä, että kyllähän se riittää, NOOOUUUUPPP!!!  Yleensä näin tekeviä yhdistää kuiva, enemmän tai vähemmän herkistynyt iho. Kraanavesi on monesti emäksistä, siis kovaa ja kuivattaa ihoa. Meillä täällä Kuopiossa veden pH on reilusti yli 7, kun taas ihon pH on noin 5 (ihanteellisesti sen olisi hyvä olla lähemmäs 4).

Huonosti puhdistettu iho ikääntyy ennenaikaisesti.

Kaikki epäpuhtaudet, hiki, meikin rippeet, aurinkorasvan rippeet, ilmansaasteet, pientalo asutusalueen piipuista tupruttavat pienhiukkaset (mitä tosin on monesti myös meidän sisäilmassa) aiheuttavat ihosoluissamme hapetusstressin joka herkistää, aiheuttaa tulehdusta, ihon ennenaikaista ikääntymistä, pigmentoitumista..

Etenkin iltapuhdistus on sellainen johon kannattaisi jaksaa panostaa (vaikka ei olisikaan sitä meikkiä). Kaikki päivän saatossa tullut lika ei lähde pelkällä haalealla vedellä (ei se rasvainen lautanenkaan puhdistu huljauttamalla sitä haalean veden alla) tai välttämättä edes vesiliukoisella puhdistustuotteella. Jos levität voiteen ”likaiselle” iholle niin voiteen alle jäänyt lika jää sinne muhimaan ärsyttäen ja herkistäen ihoa. Voidehan on suunniteltu imeytymään mahdollisimman hyvin ja samalle se sitten puskee sitä ”likaa” syvemmälle ihoon ja herkkä iho vaan herkistyy lisää.

Nykyaikana löytyy niin paljon ”ihoystävällisiä” ihoa hoitavia meikkejä, joten enää ei tarvitse ajatella, että iho rasittuisi meikkaamisesta. Monesti asia onkin ihan päinvastoin ja mitä herkempi iho sitä tärkeämpää olisi sille levittää esim. meikkipohja suojaamaan ilmansaasteilta, katupölyltä, viimalta, pakkaselta… Monesti meikki on kuin ihoa suojaava ”vaate”.

Joten jos ajattelet ettei meikkaamattomien kasvojen pesuun tarvitse niinkään panostaa, niin minäpä sanon etéhei vaan päinvastoin, kaikki päivän mittaan tullut ”saaste” on päässyt suoraan paljaalle ihollesi ja se pitää todellakin saada sieltä hellävaraisen tehokkaasti pois, ihohuokosista asti.

Varhaisteininä pesin kasvoni saippualla narskuvan puhtaaksi ja sitten hinkkailin Suomesta ostamallani legendaarisella Aaprikuorinnalla ja olin tyytyväinen nirskuvan narskuvan rutikuivaan aikaansaannokseeni, että nytpä on puhdas iho.

Oijavoi (ojochsmör 🙂) ei ihme, että poskeni huutavat näinä päivinä hyvin herkästi hoosiannaa, toki sitä on myös avittanut kosmetologi opiskelujeni aikainen hurahdukseni liian tujuihin ja liian usein tekemiini kuorintoihin.

Öljykö se puhdistaa ihomme parhaiten??

Syksyllä 2006 istuin koulutuksessa ja kuulin ensimmäisen kerran esipuhdistusöljystä ja ajattelin YUCK!!! ihonihan on jo valmiiksi rasvainen. Olin T O D E L L A skeptinen ja negatiivinen koko ajatukseen. Tullessani illalla kotiin ja tehdessäni kaksoispuhdistuksen olin siitä kerrasta myyty. Ikunas ennen ei ollut kasvojeni iho tuntunut kotioloissa, niiiin pehmeän raikkaan puhtaalle ja vahvakin meikki vaan sulaa ja liukenee todella helposti pois kasvoilta. Siitä lähtien se on sitten kuulunutkin iltaharrastuksiini 🙂

Kaksoispuhdistus sopii ihan kaikille, kaikkien iho hyötyy siitä (kunhan toka putsari ei ole liian tuju). Esipuhdistusöljy liuottaa hellävaraisen lempeästi jopa vahvimmankin teatterimeikin, sopii loistavasti rutikuivalle pergamenttisen ohuelle hipiälle kuin öljyä valuvalle akne ihollekin. Kaksoispuhdistus kannattaa tehdä iltaisin, hyvin tukkoinen iho hyötyy siitä myös aamuisin. Jos sinulla on tukkeutunut iho, niin kannattaa lukea blogikirjoitukseni;  Tukkeutuneet ihohuokoset

Olen vuosien varrella testaillut tosi monia eri puhdistusöljyjä ja niissäkin on tietenkin hurjan paljon eroja. Toiset toimii oikein hyvin ja toisista jää kunnon öljykalvo iholle. Lukiessani tuotearvosteluja törmään välillä kehuihin puhdistusöljystä joka jättää niin ravitun ja öljyisen tunteen kasvoille ettei tarvitse  mitään muuta kasvoille yöksi laittaa. Minä sanon, että IIIIKKKK!!! Itseäni ihonhoidossa kiinnostaa kyllä P A L J O N muukin kuin pelkkä tunne. Epäilenpä ettei se nassu ole hyvin myöskään puhdistunut ja kuinka ihmeessä öljykerroksen läpi saisi mitään vesipohjaisia tehoaineita imeytettyä sinne ihoon, esim. juuri niitä vesipohjaisia, kosteuttavia aineosia.

Esipuhdistusöljy liuottaa öljypohjaiset epäpuhtaudet ja vesipitoinen puhdistustuote viimeistelee puhdistuksen. Puhdistusöljyssä on oikeastaan tärkeintä, että se tekee tehtävänsä hyvin eikä jää pyörimään iholle, siinä mielessä sama tuote sopisi ihan ”kaikille”, sen kanssa ei tarvitse miettiä ihotyyppiä, jälkimmäinen putsari pitää valita yksilöllisesti.

Käyttö:

Puhdistusöljy levitetään täysin KUIVILLA käsillä KUIVALLE iholle, suoraan meikinkin päälle myös SY-iholle (ei ripsienpidennyksille/ kestotaivutuksille). Pyöritellään öljy tarkasti ja hyvin kauttaaltaan koko kasvoille, kaulalle, pyyhitään tarvittaessa enin öljy/lika/meikki pois kasvopaperilla tai kestovanulapuilla tai musliiniliinalla tai vanhasta T-paidasta leikatulla kangas palasella,  kastellaan kädet ja emulgoidaan loppu öljy hierovin liikkein (muista kohottavat ylöspäin suuntautuvat sivelyt)  pois kasvoilta, huuhtaistaan kasvot ja käydään vielä vesipohjaisella puhdistustuotteella kasvot huolellisesti läpi. Nyt voi astua suihkun alle tai huuhtasta lavuaarissa  ja avot nyt on puhdas, pehmeä ja vastaanottavainen iho, eikä ole niukeenaukee rutisevan kuiva (kunhan vesipohjainen puhdistus on valittu omalle iholle sopivaksi).

Itse käyn joka ilta suihkussa jonka yhteydessä teen kaksoispuhdistuksen ja siinä samalla monesti kuivakuppaan kasvot ja kaulan ja sitten käyn silikoonisella ”lärpäkkeellä” kasvoni läpi ennen puhdistustuotteiden pois huuhtoa.

Entäs kasvojen pesu aamuisin?

Peset varmaan aina iltaisin hampaat ja silti suussa on aamuisin ei niin freesi hönkäys ja ei tulisi mieleenkään olla aamulla pesemättä hampaita. Yön aikana elimistömme käsittelee kuona-aineita ja ihomme on suurin puhdistava elimemme joten ehdottomasti on kasvot pestävä myös aamuisin (aamuisin on hyvä käyttää mietoa, hoitavaa puhdistustuotetta). Jos et ole sitä ennen tehnyt tulet huomaamaan kuinka ihosi kirkastuu, tuntuu ja näyttää paremmalta, meikki istuu kauniimmin ja päivän hoitotuotteet imeytyvät mahdollisimman hyvin ihoon. Solut tarvitsevat esim. antioksidanteista suojaa päivän rasitteilta.

Herättyä pesastaan kätöset (käsiin jäävä kosteus yleensä riittää, ei ole välttämätöntä kastella kasvoja) levitetään puhdistustuote kasvoille, annetaan sen vaikuttaa hampaiden harjailun ajan (ei koske kaikkia putsareita, esim. vaahtoja) ja huuhdellaan kasvot haaleahkolla vedellä. Heille jotka eivät voi aamuisin KUVITELLAKAAN vedellä löträilyä, niin musliiniliinan avulla voi pyyhkiä puhdistustuotteen pois, samalla tulisi iholle hellävarainen kuorintakin tai sitten h o i t a v a misellivesi, ei kuivattava sellainen.

Kirkkaimmilla Kasvoilla Kohti Uutta Päivää!

 

Tuotesuosistuksia:

 

dermalogicaPre Clensing Oil, puhdistusöljy on ollut ehdoton lempparini jo 16 vuotta joka emulgoituu kasvoilta pelkällä vedellä joten sitä ei tarvitse pyyhkiä millään pois. Tästä löytyy myös matkakoko jos haluaa ensin testata ensin sitä.

 

Kotimaista osaamista tarjoaa BTB13 Gentle Cleansing Oil, hellävarainen puhdistusöljy

 

dermalogica PreCleanse Balm, puhdistusbalmi on hyvä ottaa mukaan reissuun, treenikassiin ja tämän mukana tulee se minun käyttämä silikooninen ”lärpäke” 🙂 Emulgoituu myös kokonaan pois pelkällä vedellä.

 

Uutus balmi joka saavuttanut maailmalla suuren suosion: hwarang′ Bell Flower Cleansing Balm, Puhdistusbalmi 

 

   

 

Ihana, helppokäyttöinen, budjettiystävällinen löytöni; Floramen Puhdistusöljy joka ”sulattaa” iholta öljypohjaiset epäpuhtaudet, aurinkosuoja-aineet, vedenkestävät meikkituotteet ja ilmansaasteet.  Ei jätä kasvoja lainkaan öljyiseksi.

 

Uutuus löytöni: NOBE Oat Wonder Silky Cleansing Oil, Puhdistusöljy jossa tähtiainesosana toimii Fazerin luomulaatuinen kauraöljy, joka sisältää runsaasti rasvahappoja, E-vitamiinia ja keramideja, jotka ravitsevat, suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta sekä vahvistavat ihon suojakerrosta.

 

EKOPHARMA Karpalo Puhdistusöljy Balmimainen puhdistusöljy muuntuu iholla maitomaiseksi emulsioksi, joka puhdistaa ihoa tehokkaasti vieden mukanaan myös vahvankin meikin.

 

DJUSIE Liguid Silk Puhdistusöljy on silkkinen ja virkistävä puhdistusöljy, joka jättää sekä kuivan että rasvoittuvan ihon täydellisen puhtaaksi, hengittäväksi, kirkkaaksi ja tasapainoiseksi. Ihana tuoksu.

 

Reissuun, matkalle, treenikassiin suosittelen balmia, öljyt saattaavat aina siprata ulos puteleistaan. Tai pakkaa öljy vielä erilliseen muovipussiin.

 

Jos kertakkaikkiaan öjypuhdistus tuntuu ylivoimaiselta suorittaa, niin sitten iltaisin kannattaa pyyhkiä  BTB13 misellivedellä  tai EKOPHARMA misellivedellä  tai  UOGA UOGA Misellivedellä koko kasvot ja silmämeikki (ei jos on ripsienpidennykset tai -taivutukset) ennen varsinaisen puhdistustuotteen levittämistä. Monet misellivedet kuivattavat ihoa, mutta nämä eivät sitä todellakaan tee.

 

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai hakea verkkokauppa ostoksesi säästäen postimaksun 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

Teksti päivitetty 09/24

 

hoitoneste

hoitoneste

Hoitoneste – Miksi kaikkien pitäisi sitä käyttää

Hoitoneste on ihonhoidon kulmakiviä ja niin kuin jo aiemmin kirjoitinkin, että jos minä saisin päättää, kaikki ihonhoidosta kiinnostuneet tekisivät iltaisin kaksoispuhdistuksen esipuhdistusöljyn kanssa, käyttäisivät päivisin riittävää UV-suojaa (läpi vuoden) ja joka pesun jälkeen sivelisivät/ taputtelisivat/ painelisivat/ supsuttelisivat ihollensa hoitonestettä.

Hoitonesteillä kosteutta syvemmälle ihoon.

Itse olen ihan totaalisen hurahtanut hoitonesteiden käyttöön ja olenkin niitä ahkerasti painellut iholleni yli 20 vuotta. Saman kuumeen olen tartuttanut melkein kaikkiin hoitolani asiakkaisiin 🙂 ja  myydyin tuotteeni onkin kotimainen BTB13 multikosteuttaja,  Se on juurikin tehty pohjoisen ihon tarpeita ajatellen. Melkein päivittäin saan kuulla huokailuja joltain asiakkaaltani kuinka ihana se onkaan.

Hoitoneste ei ole siis sama asia kuin kasvovesi. Kasvovesi on pääasiassa tarkoitettu puhdistuksen viimeistelyyn ja palauttamaan ihon pH arvo normaalille tasolle (ihon pH n.5 ja hanavesi monesti n.7). Kyllä kasvovedetkin sisältää paljon hoitavia raaka-aineita mutta hoitonesteet ovat puhtaasti hoitotuotteita, kuin laimea seerumi.

Hoitovedet vesipohjaisina tuotteina imeytyvät hyvin ihoon, yleensä paljon paremmin, kuin esim. öljypohjaiset tuotteet. Törmään monesti siihen kuinka joku kertoo pärjäävänsä pelkästään jollain öljy tuotteella jolla hän tekee kasvojen puhdistuksen ja samainen tuote sitten toimii myös  hoitotuotteena.  (Täältä voit lukea aiemman kirjoitukseni miksi suosin esipuhdistusöljyjä kasvojen puhdistuksessa). Minä suosittelen AINA minkä tahansa voiteen/öljyn alle vesipohjaisen hoitoveden, jos halutaan ravita ihoa yhtään syvemmältä. Joten valitettavasti minimalisteille, yksi tuote ei kerta kaikkiaan pysty tekemään kaikkea. Hoitoneste vie hoitavat raaka-aineet syvemmälle ihoon ja voide/öljy ”lukitsee” ne sinne.

Eihän kuiva tiskirättikään ime nestettä hyvin.

Hoitovedet tehostavat myös seuraavaksi laitettavan tuotteen imeytymistä ja yleensä esim. voidetta ei tarvitse laittaa niin paljoa (rahnoo ehkä säästyy 🙂 ) Havainnollistan monesti asiakkailleni, että yritäppä kuivaan tiskirättiin saada kaatunut neste imeytymään, niin onpas aikas hankalaa, mutta hieman kostea rättipä sen imaisee että SLUPRS vaan. Onneksi kukaan ei ole herneitä nenusiinsa vetänyt miun TISKIRÄTTI  höpötyksestä 🙂

Jos siis tuntuu ettet millään meinaa löytää tarpeeksi kosteuttavaa voidetta tai voide jää vain pyörimään iholle, voiteessa ei välttämättä olekaan mitään vikaa vaan tarvitsee kaverikseen hoitoveden.

KÄYTTÖ

Heti puhdistuksen jälkeen supsuttele/taputtele/painele hoitoneste koko kasvoille (yleensä myös silmänympärysiholle) kaulalle, decolteelle. Kuiva, kiristävä tunne kaikkoaa yleensä välittömästi. Jos ihosi on oikein kuiva voit taputella toisen, kolmannen.. kerroksen, oikein kunnolla ”juottaa” hoitonestettä ihollesi, anna hetken aikaa nesteen imeytyä ennen uuden kerroksen laittamista. Levitä sitten seerumi/voide/öljy, hoitonesteestä vielä hieman kostealle iholle. Voit suihkutella hoitonestettä iholle pitkin päivää tarpeen mukaan ja sillä voi kiinnittää ja freesata myös meikin. Monesti suihkuttelen hoitonestettä myös käsivarsilleni, sääriin sekä yöksi käsiini voiteen alle sillä pitäähän nyt kosmetologin sormet tuntua ihanan pehmoisilta 🙂

SUIHKUTELLEN SÄTEILEVÄMPI IHO

Tuotesuosituksia

hoitovesi

 

BTB13  Ultimate Moisturizer,  multikosteuttaja, kotimaista huippu osaamista jonka mainitsinkin jo aiemmin, oikein vesiputous iholle, voi kun tätä olisi sammio mihin voisi pulahtaa 🙂 Tämä on hoitolani myydyin tuote.

iS CLINICAL  Copper Firming Mist hoitoneste, tarjoaa tehokkaan antioksidanttisuojan ja taistelee  tehokkaasti ihon ikääntymistä vastaan.

pHformula P.O.W.E.R. essence tonic, hoitoneste, antaa suojaa ilmansaasteita, UV-säteilyä ja sinistä valoa vastaan.

dermalogica  Antioxidant HydraMist, ihanalle hieman itämaiselle tuoksuva antioksidanttinen hoitoneste, ei sisällä hajusteita vaan tuoksu tulee raaka-aineista (mm ruusupuu, pelargonia, sitruuna).

dermalogica Hyaluronic Ceramide Mist  on ihoa ravitseva, runsaasti kosteutta, hyaluronihappoa ja keramideja sisältävä suihke,  joka auttaa tasoittamaan juonteita ja vahvistamaan ihon suojakerrosta.

dermalogica Multi-Active Toner tarjoaa välitöntä helpotusta kuivaan kiristävään ihoon.

dermalogica Micro-Pore Mist, Hoitosuihke on virkistävä kasvovesisuihke, joka supistaa näkyvästi huokosia ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen, kirkastaa näppyjen aiheuttamia jälkiä ja vähentää kiiltelyä.

 

hoitoneste

Täältä kaikki luonnonkosmetiikan hoitonesteet.

EKOPHARMA – Mustikka Sensitive Hoitovesi Hellävarainen ja hajusteeton kasvovesi herkälle iholle sisältää antioksidanttista mustikkauutetta, joka suojaa ihoa ympäristön rasitukselta.

EKOPHARMA Vadelma GLOW hoitovesi, koivunmahlapohjainen kasvovesi kosteuttaa ja lisää ihon kimmoisuutta.

EKOPHARMA – Karpalo CLEAR Hotovesi Raikastava, koivunmahlapohjainen kasvovesi tasapainottaa talintuotantoa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti.

DJUSIE – Acid Bloom, Hoitoneste pH-tasapainoa ylläpitävä hoitoneste kosteuttaa ihon napakan täyteläiseksi ja tekee siitä elinvoimaa hehkuvan ja mehukkaasti kuultavan.

BYBI Beauty  MEGA MIST  Hyaluronihappo Hoitosuihke, super ihanalle tuoksuva, todella tehokas kosteuttava hoitoneste joka on niin kauniissa lasisessa pullossa että.

farfalla Luomu  Ruusu Kukkaisvesi, kaikenikäisille ja kaikille ihotyypeille: herkälle, kuivalle, tasapainoa kaipaavalle ja ikääntyvälle iholle.

Ja ilman muuta pidetään huoli myös riittävästä veden juonnista. Itse lisään tipan ”sole vettä” tai pienen hyppysellisen suolaa vesilasiini. Uskon, että elimistö pystyy näin solutasolla ottamaan veden vastaan  paremmin.

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai hakea verkkokauppa ostoksesi säästäen postimaksun 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

Teksti päivitetty 09/24

 

 

Fysikaalinen aurinkosuoja- Mikä se on ja miksi kannattaa valita sellainen sellainen aurinkosuojavoide

Fysikaalinen aurinkosuoja- Mikä se on ja miksi kannattaa valita sellainen sellainen aurinkosuojavoide

Fysikaalinen aurinkosuoja – Mikä se on ja miksi suosin sitä

Kaikille on jo varmaan selvää, että iho kannattaa suojata UV-säteilyltä. En aio paneutua nyt siihen, vaan siihen, millä se kannattaa suojata.

Ihosyöpä tilastot kukoistavat.

Ikunas ennen ei olla löträilty näin paljon aurinkosuojavoiteilla ja silti ihosyöpä tilastot kukoistavat kukoistamistaan. Sanotaan sen johtuvan, että matkustelemme ja oleskelemme auringossa enemmän. Minä en tätä selitystä kyllä ihan pureskelematta niele. Ennen lapset olivat pihalla suunnilleen kaiken valoisan ajan sään salliessa ja pelloilla rehkittiin kesäisin päivät pitkät. Ei tietenkään talvella lennetty Las Palmasiin, mutta kyllä varmaan oltiin ulkona paljon enemmän, kuin mitä me olemme nykyisin. Otsoni kehä on juu heikentynyt, mutta entäs jos osasyynä on myös meidän iholle levittämän aurinkosuojavoiteen kemikaalit?? Se on asia joka minua huolestuttaa.

Ovatko kemialliset aurinkosuojavoiteet edes turvallisia?

En ole enää ollenkaan vakuuttunut kemiallisten aurinkosuojavoiteiden turvallisuudesta. Kemialliset aurinkosuojafiltterit imeytyvät iholle ja absorboivat UV-säteilyn itseensä vapauttaen sen sitten iholle lämpönä. Ja näin tehdessään se rasittaa esim. herkkiä hiusverisuonia ja aiheuttaa ihossa oksidatiivista stressiä joka ennenaikaisesti ikäännyttää ihoa.

Aurinkovoiteiden turvallisuus testataan kontrolloiduissa laboratorio oloissa, mutta entäs sitten oikeassa elämässä, mitäs jos voide reagoikin jonkun muun aineosan kanssa ja muuttuukin sitten joksikin muuksi, kuin pelkäksi lämmöksi, aiheuttaen soluissamme jotain mitä sen ei pitäisi tehdä?

Maailmalta on monista tutkimuksista tullut jo huolestuttavia tuloksia kemiallisten UV-filttereitten käyttäytymisestä, esim. avobentsonin ja oksibentsonin  (tyypillisimmät UV-filtterit kemiallisissa aurinkosuojatuotteissa) on huomattu imeytyvän verenkiertoon ja sitä on löydetty myös ÄIDIN RINTAMAIDOSTA!!! Avobentsonia on löydetty elimistöstä monen päivän jälkeenkin vaikka tuotetta oli levitetty vain kertaalleen.  Avobentsoni altistuessaan UV-valolle ja kloorille samanaikaisesti on todettu aiheuttavan hormonaalisia, neurologisia muutoksia sekä muuttuen karsinogeeniksi aiheuttaen pahimmillaan syöpää.

Nämä asiat saadessani tietooni muutamia vuosia sitten, laitoin hoitolassani kaikki kemialliset aurinkosuojatuotteet hurjaan poisto aleen. Kerroin kyllä jokaiselle mielipiteeni kemiallisista UV-filttereistä ja nauroinki asiakkailleni, että enkö olekin hyvä myyjä, kun esittelen ale tuotteita samalla sanoen etten suosittele niiden ostamista ja käyttämistä 🙂 🙂 🙂 Taas tullaan tähän, miten ihanaa on, kun on oma pomonsa, saa juuri päättää mitä myy ja mitä EI MYY!!!

Fysikaalinen aurinkosuoja luonnollisena suojana on myös vesistö ja koralliystävällinen valinta

Titaanidioksidi ja sinkkioksidi ovat mineraaleja joita käytetään fysikaalisissa  aurinkosuoja tuotteissa. Ne eivät imeydy ihoon* eivätkä  muutu miksikään vaan  antavat välittömän suojan heijastamalla UVA sekä UVB säteet pois iholta. Niistä ei ole raportoitu mitään allergisia reaktioita.

Fysikaalisten aurinkosuojatuotteiden kehitys on onneksi mennyt huuuurjasti eteenpäin, eikä tarvitse enää tyytyä inhottavaan valkoiseen lähmätahma kalvoon ihollansa. Näitäkin tosin vielä on tarjolla, joten jos satut sellaisen ostamaan, älä ajattele kaikkien fysikaalisten aurinkosuojavoiteiden olevan samaa tasoa.

 

    paras fysikaalinen aurinkosuoja - Blogikirjoitus: Turvallisesti auringossa ja tuotesuosituksia

 

Toinen asia mikä kannattaa myös huomioida aurinkosuojavoiteita ostaessa, on ettei niissä ole käytetty !!! nanopartikkeleita !!! sillä silloin esim. aurinkosuojan antava partikkeli on pilkottu niin pieneksi, että se voi imeytyä verenkiertoon ja päätyä sisäelimiin asti.

Kerran asiakkaani tuli apteekista ostamansa aurinkosuojavoiteen kanssa hoitolaani pyytäen minua katsomaan tuotteen raaka-aineet läpi. Hänelle oli jäänyt mieleeni ”pauhaamiseni” 🙂 kemiallisista aurinkosuojatuotteista ja tuotteessa olikin pelkästään fysikaalisia UV-filttereitä (eli luonnollisia), mutta suluissa sitten lukikin NANO ja hurjinta mielestäni tässä oli se, että voide oli tarkoitettu nimenomaan lapsille!!! Onneksi tuotteisiin on merkittävä jos se sisältää nanopartikkeleita. Joten se on helppo tarkistaa ostohetkellä.

Fysikaaliset aurinkosuojavoiteet pysyvät yleensä hyvin iholla, niin urheillessa kuin uidessa. Eivätkä monestikkaan ärsytä herkkääkään ihoa tai aknea tai ruusufinniä, kunhan pesee tuotteen hyvin pois iholtaan.

Entäs mitä suojakerrointa sitä pitäisi sitten käyttää?

Riittävästi levitettynä SPF15 antaa 93,6% suojan, SPF30 96,3% ja SPF 97,8% ja oleellista on muistaa myös tarpeen vaatiessa lisätä voidetta ja muutenkin olla järkevästi  auringon alla eikä ahnehtia sitä. Jos käytössäsi on kemiallinen suoja niin en kyllä käyttäisi (etenkään vartalolla, kun vain hätätapauksissa) SPF50 sillä verrattuna esim SPF30 niin kemikaalikuorma kasvaa oleellisesti. Tai enhän minä enää suostu vartalolleni mitään kemiallista aurinkosuojaa laittamaankaan.

Suihkutettavia aurinkovoiteita tai puuterisia meikkituotteita käyttäessä kannattaa varoa, ettei niitä tule hengittäneeksi.

Huomioi D-vitamiinin saanti.

Aurinkosuojavoidetta ei kannata välttämättä heti hinkata päästävarpaisiin. Itse yleensä voitelen yläkropan ennen ulos menoa ja myöhemmin noin 15-30min (en pala herkästi) kuluttua levitän voiteen myös jalkoihin, varmistaen näin myös D-vitamiinin saannin.

Jos kaiken lukemasi jälkeen kuitenkin edelleen haluat  käyttää kemiallisia suojia, niin huomio ettei ne ole hyväksi myöskään vesistöille ja etenkään koralleille.

 

luonnollinen aurinkosuoja on koralliystävällinen valinta

Yksi pisara kemiallista aurinkosuojaa voi tuhota korallit 6.5 x olympialtaan kokoiselta alueelta!!! Ihan järkyttävää ja oikeastaan mietin miten kummassa tällaisia tuotteita saa valmistaa ja myydä. Uskon kyllä, että se päivä tulee, kun kemialliset aurinkosuoja tuotteet kielletään. Monessa maassa onkin kemiallisten aurinkosuojatuotteiden kielto tietyillä rannoilla.

Itse toivon, että me kuluttajat ruvettaisiin vaatimaan pelkkiä fysikaalisia aurinkosuojia, jotta kemiallisten aurinkosuojien valmistaminen hiipuisi. Tämäkin on asia mihin voimme omilla valinnoillamme todellakin vaikuttaa.

 

Lykopeeni antaa sisäsesti suojaa UV-säteilyn haittavaikutuksilta, Joten etenkin kesällä kannattaa herkutella esim. papaijalla, vesimelonilla ja lämmitetyillä tomaateilla (lykopeeni ei imeydy niin hyvin ”tuoreesta” tomaatista).

lykopeeni auttaa soluja suojautumaan UV-säteilyltä

Turvallisia, nautinnollisia hetkiä, ihanasta auringosta nauttien.

 

Tuotesuosituksia joissa missään ei ole nanopartikkeleita eikä kemiallisia aurinkosuoja filttereitä.

Tämä on hoitolani suosituin fysikaalinen aurinkosuojavoide, ei jätä valkoista pintaa vaan iho jää hieman mattamaiseksi. Toimii oikein hyvin myös meikin alla, tätä löytyy myös sävytettynä, hinta laatu suhde oikein hyvä sillä tuote on 100ml: iS CLINICAL ECLIPSE SPF 50  

 

Kotimainen BTB13 Antioxidant Sun Cream SPF30 – Silkkisen ohut, hyvin imeytyvä voide sisältää ruusunmarjaöljyä, Q10:ä sekä ihon ikämuutoksia hoitavaa BTB13-soluaktivaattoria.

 

iS Clinical Extreme Protect SPF 40 , kun haluat tarjota ihollesi mahdollisimman hoitavaa fysikaalista aurinkosuojaa. Tämä korvaa kasvovoiteen. Ikääntyneelle, herkälle, tulehtuneelle, rosacea iholle… Loistava aurinkosuojavoide hoitavuutensa ansiosta. Tällaista vastaavaa tuotetta ei varmaan markkinoilla olekaan. IS CLINICAL todellakin taitaa aurinkosuojatuotteiden kehittämisen. Voidetta löytyy sävytön ja sävyllisiä.

 

Dermalogicalta löytyy myös oikein hoitava fysikaalinen aurinkosuojavoide, etenkin herkemmälle iholle: dermalogica Invisible Physical Defense SPF30

 

Kevyempää suojaa tarjoaa BTB13  antioksidanttinen BB voide SPF15. Ihon väriin mukautuva BB-voide tasoittaa ihon kirjavuutta ja kevyesti valoa taittava koostumus heleyttää ihoa tehden siitä raikkaan ja kimmoisan näköisen. Ihosta tulee kaunis kuin photoshopattu 🙂

 

Huulille upea ja todella tarpeellinen, tehokkaasti hoitava; iS CLINICAL LiProtect SPF35

 

Lisäsuojaa antaa tämä lempparituotteisiini kuuluva primer;  dermalogica Skin Perfect Primer SPF30

 

Tai sitten meikki ja tehokas aurinkosuoja samalla: ARTDECO Sun Protection Powder Foundation SPF50

 

 

BYBI Beauty Day Defence SPF30 Kevyt, nopeasti imeytyvä kasvovoide antaa päivittäisen suojan ympäristöstä tulevia stressitekijöitä vastaan samalla kosteuttaen ihoa. Sopii kaikille ihoille iästä tai ihotyypistä riippumatta.

 

EKOPHARMA Mustikka Sensitive SPF 50  Korkean aurinkosuojan fysikaalinen, hajusteeton aurinkosuojavoide sopii koko perheelle. Öljypohjainen koostumus hoitaa herkkää ihoa. Todella hyvin ihoon imeytyvä, jättää vain ihan todella hentoisen pienenpienen valkoisen hunnun iholle.

 

EKOPHARMA Tyrni Sun Shield SPF30 Kasvovoide: Korkean suojan aurinkovoide aikuiselle iholle. Antioksidanttinen aurinkovoide imeytyy täydellisesti ja suojaa UVA- ja UVB-säteiltä.

 

Kotimainen Murumuru Sunny Day Luonnollinen Aurinkovoide SPF 30 on helppo ja miellyttävä levittää kasvojen ja vartalon iholle. Lopputulos on luonnollisen huomaamaton ja tuoksu Murumurun tapaan karkkimaisen ihastuttava!

ALGA MARIS 2in1 SPF30  on todella ihanasti, tasaisesti levittyvä sävytetty päivävoide joka ei keräänny huokosiin. Löytyy kolmea eri sävyä ja hypoallergeeniset SPF50

 

Murumuru – BB-Voide SPF15, tuoksuu aivan ihanan toffeemaiselle.

 

Koko perheelle sopiva hajusteeton Acorelle Aurinkosuojasuihke SPF50 150 ml. Tästä voiteesta ei todellakaan muutu muumimamma valkoiseksi ja tämä myös imeytyy täysin, joten tätä on kiva sivellä myös lapsen herkälle iholle. Parhaiten imeytyvä fysikaalinen aurinkosuojavoide spf50 mitä ikinä olen käyttänyt.

 

Lemppari SPF30 tuotteeni vartalolle on Acorellen Aurinkosuojaspray SPF30. Acorelle todellakin taitaa luonnollisten aurinkosuojatuotteiden teon. Helppo, eikä jätä ilkeää tunnetta iholle eikä myöskään valkoista kerrosta.

 

Sävytetty ALGA MARIS SPF50+ aivan loisto puikko, voi vaikka sutia koko kasvoille eikä tee lähmätahma vaikutusta. Tämä puikko pitäisi kaikilla olla kesäisin aina mukana, sillä tällä on helppo lisätä herkille alueille päivän mittaan lisää suojaa ettei esim. poskipäille tulisi maksaläiskiä. Puikkoa voi laittaa jopa meikin päälle.

 

HURRAW SPF15, puikko käy hyvin myös huulille.

 

Huulille ALGA MARIS Aurinkosuoja huulivoide SPF30

 

Aurinkosuojavoiteen poisto.

Fysikaalinen aurinkosuoja lähtee parhaiten pois öljypohjaisella puhdistustuotteella. Täältä voit lukea enemmänkin kasvojen kaksoispuhdistuksesta. Myös BTB13 Misellivedellä  tai EKOPHARMAN Misellivedellä aurinkosuojatuotteen saa hyvin poistettua.

Vartalolta on hyvä pestä esim. SAAREN TAIKA Teepuusaippualla tai  MARIUS FABRE – Marseille oliiviöljy palasaippualla sekä käyttää pesuliinaa tai saippuapussukkaa avuksi.

 

 

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai hakea verkkokauppa ostoksesi säästäen postimaksun 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

Teksti päivitetty 5/24

* lukuun ottamatta nanopartikkelikoossa olevia

Lähteitä: Phys.Org, JAMACDCA,   luento kosmetologien ammattimessuilla 2019

 

Anti-Age - Blogikirjoitus ihosta

Anti-Age - Blogikirjoitus ihosta

 

Anti-Age tuotteita ajatellen, niin kaikista tärkeintä olisi käyttää valosuojaa päivittäin jos haluaa mahdollisimman tehokkaasti hidastaa/ estää kasvojen ihon ikämuutoksia. Sanana Anti-Age ei kuulu lemppareihini. Kotimainen ammattikosmetiikkasarja; BTB13 puhuukin Pro-Age hoitolinjasta ja se kuvastaakin minun mielestä oikein hyvin, että ikääntyminen ei ole jotain mitä vastaan pitää hurjana taistella, vaan pidetään huoli itsestämme, jotta meillä on hyvä olla ja säteilemme sitten hyvää oloa myös ulospäin. Minä haluan ainakin ikääntyä mahdollisimman vanhaksi ja tietenkin siinä matkan varrella jokunen kurttu tarttuu, kunhan pilke silmäkulmassa pysyisi matkan varrella mukana 🙂

PAHIN RYPPYJEN AIHEUTTAJA ON UVA-SÄTEILY

Ja sille altistumme mekin täällä pohjolassa läpivuoden. Se tulee myös ikkunan läpi autoihimme, koteihimme..

Puhun aina mieluiten hoitolassanikin valosuojasta, enkä aurinkosuojasta.

UVB säteilylle altistumme täällä pääosin vain vajaan puolen vuoden ajan ja sen haittavaikutukset iholle ulottuu muutenkin melkein kokonaan ihon uloimpiin kerroksiin, vain noin 5% pääsee tunkeutumaan verinahkaan asti.

Ihon ikääntymistä ajatellen, meidän tulisikin olla erityisen huolissaan UVA säteilystä, josta noin 50% pääsee tunkeutumaan verinahkaan asti, aiheuttaen pahimmillaan solumuutoksia (syöpää).

UVA-säteilylle altistumisen myötä sidekudos menettää kimmoisuuttaan, kollageeni säikeet hajoaa (sokeri aiheuttaa samaa), iho veltostuu ja paksuuntuu/parkkiintuu. Altistumme 100X suuremmalle UVA- kuin UVB-säteilylle.

Jopa 75-90%!!! ihon näkyvistä vanhenemisen merkeistä johtuu UV-säteilystä joten todellakin suurin osa ihon ikääntymisen merkeistä on ennenaikaisia ja täysin estettävissä. VAIN 10-25% rypyistä, juonteista, pigmenttimuutoksista ja muista ihon ikääntymisen merkeistä johtuvat sisäisestä vanhenemisprosessista.

Tämä tietohan on oikeastaan tosi hyvä.

AJATELLA miten paljon voimme ITSE vaikuttaa ihomme ikämuutoksiin, JEEEEE!!! 

Joten tärkein Anti-Age tuote on ehdottomasti riittävä valosuoja. Minä suosin ihoystävällisiä ja turvallisia, luonnollisia fysikaalisia valosuojia kemiallisten sijaan (blogikirjoitukseni aiheesta) Fysikaaliset suojat antavat hyvän suojan myös esim. sinivaloa vastaan (jolle altistut juuri nytkin). Itsehän olen ihan koukussa dermalogican Skin Perfect Primeriin josta saa kaikkien kaunistavien ominaisuuksien lisäksi vielä hyvän fysikaalisen SPF30 valosuojan kasvoilleen (blogikirjoitukseni tästä monipuolisesta tuotteesta)

Täältä näet hyvin pysäyttävän kuvan amerikkalaisesta rekkakuskista jonka toinen puoli kasvoista on huomattavasti enemmän altistunut suoralle UV-säteilylle. Ero on VALTAVA!

 

Pimeämpään vuodenaikaan riittää monesti SPF15 päivittäinen käyttö hyvinkin, mutta jos on jo pigmenttimuutoksia, ulkoilee paljon, iho on erityisen herkkä, niin ilman muuta kannattaa käyttää suuremmalla (mieluiten fysikaalisella) suojakertoimella varustettuja tuotteita.

Ihonhoitotuotteissa on hyvä olla myös antioksidantteja antamassa soluille lisäsuojaa UV-säteilyä vastaan ja niitä kannattaa koko elimistön kannalta tankata suun kautta PAAAALJON; marjoja, yrttejä, vihanneksia, hedelmiä… Erityisen hyödyllinen antioksidantti iholle on lykopeeni, jota saat esim. papaijasta, vesimelonista, kypsennetystä tomaatista, chilistä.

Jos ei tule joku päivä syötyä tarpeeksi terveellisesti/monipuolisesti niin purkista voipi hakea apua solujen antioksidanttien tarpeeseen (hyvä muutenkin vahvistamaan elimistön immuunipuolustusta ja stressin sietoa) puhdas+ C-vitamiini; iso purkki, riittää hurjan pitkään.

D-vitamiini on tietenkin elintärkeä meille, mutta sanonkin aina; että ei kai sitä nyt pakko ole kuitenkaan herkimmän ihoalueen, kasvojen kautta yrittää elimistön tarvittavaa määrää saada  tyydytetyksi. Pimeään vuodenaikaan emme sitä kuitenkaan saa tarpeeksi täällä pohjoisessa ja sen saanti pitää varmistaa muilla keinoin, esim. puhdas+ D3-vitamiinisuihkeella.

Sisäisesti voit ihosoluja auttaa myös kotimaisella No75- Kollageenijauheella joka silottaa juonteita, parantaa ihon elastisuutta ja kosteutta, sekä vähentävän pigmenttiläiskien muodostumista.

 

Tärkein Anti-Age raaka-aine on A-vitamiini

A-vitamiinin teho hidastaa/ ehkäistä/ korjata ihon ikämuutoksia huomattiin jo yli 100v. sitten ja se on edelleen kaikista tehokkain raaka-aine ihon ikämuutoksiin. Loistava myös aknen, ruusufinnin hoidossa ja kaikin puolin vahvistamaan ihoa. Mutta melkein jokaisen aikuisen iho kärsii A-vitamiinin vajeesta.

A-vitamiinipuutoksen oireita ihossa ovat:

  • Rypyt ja juonteet
  • Elottomuus
  • Karheus
  • Elastisuuden ja kiinteyden puute
  • Epätasainen pigmentaatio ja pigmenttiläikät
  • Epäpuhtaudet ja akne

Blogikirjoituksestani; A-vitamiinin tärkeys ihonhoidossa,  voit lukea lisää A-vitamiinista.

 

TUOTESUOSITUKSIA  JOISSA VALOSUOJA

 

ARTDECO Sun Protection Powder Foundation SPF50 (vain luonnollisia aurinkosuojafilttereitä) on täydellinen meikkivoide aurinkoisille päiville. Erittäin korkean aurinkosuojakertoimen ja UVA- ja UVB-suodattimien ansiosta puuterimeikkivoide suojaa ihoa soluvaurioilta ja valon aiheuttamalta ihon ikääntymiseltä.

BTB13 Antioxidant Sun Cream SPF30 Kotimainen korkean suojan aurinkovoide aikuiselle iholle. Silkkisen ohut, hyvin imeytyvä voide sisältää ruusunmarjaöljyä, Q10:ä sekä ihon ikämuutoksia hoitavaa BTB13-soluaktivaattoria. Vain luonnollisia UV-suojafilttereitä.

iS CLINICAL Extreme Protect SPF 30 kehitetty alkujaan syöpäsairaalan potilaiden tarpeisiin. Hoitavin suurikertoimisella suojalla varustettu päivävoide mitä minulla on kosmetologi urani  (26v) aikana ollut asiakkailleni tarjota. Loistava rauhoittamaan tulehtunutta, punoittavaa ihoa, sekä ikääntyneelle iholle.

iS CLINICAL  Eclipse SPF 50+  puhtaasti fysikaalinen (eli luonnollinen) valosuoja iholle joka tarvitsee maksimaalista suojaa UV-säteilyltä, alla kannattaa käyttää ravitsevaa seerumia sillä tämän vahvuus ei ole hoitavuudessa. Löytyy myös sävyllisenä.

Dermalogica  Skin Perfect Primer SPF 30 tästä yhdestä lempparituotteestani höpöttelinkin jo aiemmin. Puhtaasti fysikaalinen suoja.

BTB13  Antioxidant BB Cream SPF15  kotimainen loistava BB-voide. Kevyesti väriä antava/tasoittava voide joka tuntuu ihanalta iholla. Tasoittaa pieniä juonteita ja tekee kasvoihin terveen maltillisen GLOW hehkun. Ihosta tulee kaunis kuin photoshopattu 🙂 Etenkin talvella tarvitsee alle hoitavamman voiteen tai voideseerumin. Puhtaasti fysikaalinen suoja.

Jos kaipaat pysyvämpää väriä kasvoillesi, niin markkinoilla on nykyisin aivan upeita itseruskettavia tuotteita ( jos kuulet jonkun puhuvan ”IR” tuotteista, niin se tarkoittaa juurikin itseruskettavia). Täältä voit katsoa EwaSin ”IR” valikoiman kasvoille Ja kaikki antaa hyvin luonnollisen sävyisen rusketuksen ( enhän mie muuten niitä valikoimaani olisi edes ottanutkaan 🙂 )

 

 

 

EKOPHARMA Tyrni Sun Shield SPF30 Kasvovoide Kotimainen korkean suojan aurinkovoide aikuiselle iholle. Antioksidanttinen aurinkovoide imeytyy täydellisesti ja suojaa UVA- ja UVB-säteiltä.

Murumuru BB-Voide SPF15 on ihoa kaunistava voide, joka tuo kevyen sävyn ja hehkun kasvoille. Tuoksuu aivan ihanan herkullisen toffeiselle. Kotimainen tuote.

Floramen 5-in-1 BB-voide on innovatiivinen yhdistelmä ihonhoitoa ja värikosmetiikkaa. Luo virheetön iho silmänräpäyksessä.

 

Nautitaan ulkoilmasta, auringosta, lämmöstä, elämästä mutta samalla vaalien ihon hyvinvointia (tai jos se ihon hyvinvointi sinnuu kiinnostaa 🙂 )

 

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai tulla hakemaan EwaSi verkkokauppa ostoksesi, säästäen postimaksut 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

 

Kirjoitus päivitetty 2/24

P.S. Jos kaipaat perusteellisempaa infoa UV-säteilyn haitoista ihollemme, niin täältä sitä löytyy sivu kaupalla:

 

 

 

Hyvä primer - dermalogica SkinPerfect Primer

dermalogica SkinPerfect Primer SPF30

Dermalogica SkinPerfect Primer on niin SUPER tuote ansaiten ihan ihka oman postauksen 

Tätä tuotetta testatessa ensimmäisen kerran, kannattaa levittää sitä ensin vain kasvojen toiselle puolelle ja katsoa peiliin, sillä eron T O D E L L A K I N näkee ja tuntee.

Skin Perfect Primer, nimi sen jo kertookin, tämä on ihoa välittömästi kaunistava tuote ja sitä varten varoitankin aina hoitolani asiakkaita; varoituksen sananen, tähän jää koukkuun 🙂

Tämän kanssa iho kertas kaikkiaan näyttää/ tuntuu paremmalta, ihon väri tasoittuu, pinnasta tulee tasaisempi, pienet juonteen silenevät sillä tuotteen sisältämä pii ”täyttää” pieniä juonteita, iho on heleämpi, meikatessa meikkipohjasta tulee kauniimpi ja se pysyy paremmin etenkin mineraalimeikki, huokoset hälvenee…  Ja mikä parasta, näin ihonhoitajan näkökulmasta, tässä on fysikaalinen, eli luonnollinen aurinkosuoja SPF 30,

Mitään muuta tuotetta en ole ikinä näin uskollisesti käyttänyt. Tämä on kuulunut aamurutiineihini melkein päivittäin vuodesta 2012 lähtien ja uskon, että saan kiittää tätä tuotetta paljoltikin ettei kasvoillani juurikaan ole pigmenttimuutoksia, eikä oikein juonteitakaan vaikka ikää kuitenkin 50 v.  (ohhoh näyttääpä tuo luku hassulle, liittykö se mukamas jotenkin minuun 🙂 ).

Dermalogica SkinPerfect Primer myytiin loppuun koko Euroopasta.

Dermalogica SkinPerfect Primer lanseerattiin koulutuksen yhteydessä lokakuussa 2012 ja muistan vieläkin, että se oli tiistai päivä ja keskiviikko aamuna sain ensimmäisen kerran levittää tätä kasvoilleni ja rakastuin ihan  välittömästi. Soitinkin heti ystävälleni ja sanoin, että mulla on jotain mitä ehdottomasti haluat ja nähtiinkin sitten töiden jälkeen Kuopion torilla jolloin hän sai oman aarteensa. Parin päivän päästä kyselin mielipidettä, niin hänkin oli primeristä ihan tohkeissaan, todeten siinä olevan kuitenkin yhden huonon puolen; joka ilta pestessään sen pois kasvoiltaan, tulee pettymys; että eikö iho ollutkaan niin hyvä  🙂

SkinPerfect Primerista, kirjoitti aikoinaan varmaan kaikki Suomen ”naisten” lehdet ja tämä loppuikin koko Euroopasta hetkellisesti, tuotetta ei pystytty valmistamaan siihen tahtiin mitä maailma sitä halusi.  Olen vuosien varrella testaillut monia, monia primereita, mutta tämä on edelleen ihan selkeesti paras primeri mitä ikinä olen testannut. Joskus osataan tehdä niiiiin hyvä tuote, ettei sitä edes tarvitse parannella vuosienkaan päästä.

dermalogican Skin Perfect Primer SPF30 sisältämät Peptidit ja AGE Smart® -tehoaineet kiinteyttävät ja suojaavat ihoa vapailta radikaaleilta ja ihon ikääntymiseltä. Mutta tuotteen ehdoton vahvuus on sen välitön kaunistava ja nuorentava vaikutus sekä suoja UV-valon aiheuttamia ihovaurioita vastaan.

Yksi harvoista hoitolani tuotteista, jolla lupaan:

VÄLITTÖMÄSTI VUOSIA POIS KASVOILTA,

mutta jatkan aina lausetta.. mutta vain niin kauan kuin tuote on kasvoilla 🙂

Jos oikeasti haluaa ihon kunnon tiimoilta lähteä kelloa kääntämään taaksepäin, niin silloin siihen tarvitaan toisenlaisia purnukoita ja puteleita. Voit lukea siitä lisää blogikirjoituksestani:

Ihosi tärkein Anti-Age tuote!

tai

A-vitamiinin tärkeys ihonhoidossa

 

Dermalogica SkinPerfect Primer palautteita asiakkailta

 

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ ” Tämä on on oikea kasvojen ”silitysrauta”. Tuntuu, että tuote jotenkin ”sulaa” ihoon silottaen pieniä juonteita ja tasoittaen ihon väriä. Käytän ohutta meikkivoidetta ja sitäkin tarvitsee nyt vähemmän. En voisi enää käyttää muita primereita. Suuri plussa tietysti aurinkosuoja, ihan huipputuote! ” Iiris Jaakkola

 

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ ” Luottotuotteeni, ilman tätä ei voi olla. Tasoittaa ihoa ja on hyvä pohja meikille. Erittäin riittoisa. Suosittelen lämpimästi! ” Hanna

 

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ ” Primeri antaa ihanasti hehkua iholle ja tasoittaa meikkipohjaa. Tuotteena niin huippu ettei raaski melkein käyttää loppumisen pelossa. ” Pauliina

 

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ ” Tämän tuotteen loppuminen on pakko ennakoida! Koska laitan tätä joka päivä. Aivan täydellinen tuote. Juuri sellainen niin kuin Eva siitä kertookin. Suosittelen!! ” Hantta

 

 

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai hakea verkkokauppa ostoksesi säästäen postimaksun 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

 

Teksti päivitetty 2/24

vaseliini

 

Mitä vaseliini on

Vaseliini on TikTokissa nyt ollut isosti hehkutettuna, mutta mitäs se vaseliini oikein on ja haluatko todellakin ”syödä” raaka-ainetta josta bensakin valmistetaan?

Vaseliini eli mineraaliöljy valmistetaan raakaöljystä, siis samasta aineesta mistä bensiini ja dieselöljykin valmistetaan. Se on siis TÄYSIN synteettinen aine. Tietenkin se huolellisesti puhdistetaan kosmetiikan käyttöön, mutta niin kuin kaikessa, niin tässäkin on hurjia laatueroja ja raakaöljyn sisältämiä, syöpää ja mutaatioita aiheuttavia PAH yhdisteitä on saattanut jäädä vaseliiniin.

Ja vaikka vaseliini olisikin täytin puhdas, niin se EI TEE hyvää ihollesi. Vaseliini on iholle täysin vieras aine, eikä iho saa siitä mitään ravinteita. Se ei peseydy vedellä pois, vaan voi kerrostua ja todellakin tukkia ihoasi. Se muodostaa ihollesi kalvon, jonka alla saadaan toki ihon oma kosteus pidettyä, mutta samalla se lukitsee sinne ihoon mahdollisen lian, ilmansaasteet, bakteerit, hien… Pidemmässä käytössä vaseliini haittaa ihon normaalia toimintaa ja iho rupeaa esim. kuivumaan vaseliinikalvon alla ja tämä on hyvin havaittavissa eritoten monien huulirasvojen kohdalla. Monihan on täysin riippuvainen huulirasvasta (useimmat huulirasvat valmistetaan vaseliinipohjaan). Vaseliinin muodostama kalvo tuo sen hetkellisen helpotuksen huulille, mutta kun se on kulunut, siis SYÖTY sisuksiimme, huulet ovat edelleen kuivat, sillä vaseliini ei ole niitä ravinnut, se ei ole niiden kuntoa parantanut. Taas saa olla sutimassa lisää vaseliinia huuliin ja koukuttava kierre on valmis. Ja kosmetiikan jättiyhtiöt kiittää.

 

vaseliinin haitat

Vaseliinin haitat luonnolle ja vesistöille

Vaseliini ei ole biohajoavaa, vaan jää maaperään hyvin pitkäksi aikaan. Vedestä sitä on erittäin vaikeaa poistaa ja se on hyvin haitallista vesistöjen eläimille ja se kertyy mm. lintujen höyhenpeitteeseen.

 

vaseliini

Älä myöskään hoida lemmikkisi iho/tassu rikkoja vaseliinilla, sillä nuoltuna se päätyy rakkaan lemmikkisi elimistöön ja mitä pienempi lemmikki, sen kohtalokkaampaa sisäisesti nautittu vaseliini voi olla. Undulaateille hyvinkin pieni määrä on vaarallista.

No miksi vaseliinia käytetään?

Se on hurjan halpaa.

Sille ei juuri kukaan ole allerginen.

Se on erittäin stabiili ja säilyy piiiiiiitkään.

Vaseliinin haittoihin ollaan kuitenkin vihdoinkin heräämässä

Saksalainen Stiftung Warentest tutki mineraaliöljyä sisältävää kosmetiikkaa ja huomasi sen sisältävän kaikkein eniten syöpää aiheuttavia, myrkyllisiä hiilivetyjä, MOAH aineita. Stiftung Warentest varoittaa erityisesti mineraaliöljyjä sisältävien huulirasvojen käytöstä.

EU:n elintarvikeviranomaset myöntävät MOAH aineiden olevan karsinogeenisiä, mutta vaseliinin käyttöä ei ole kuitenkaan vielä kielletty???!!!???

No missäs sitä vaseliinia sitten on?

vaseliinin haitat

No vaikka missä, se on hyvin yleinen pohja monessa kosmetiikan tuotteessa esim. perusvoiteissa ja etenkin vauvan rasvoissa.

Maailman kosmetiikkajättiyhtiöt käyttävät tätä T O D E L L A paljon ja heidän toimestaan on sitten tehty myös paljon tutkimuksia (joiden riippumattomuutta saakin sitten tosiaankin kyseenalaistaa) vaseliinin turvallisuudesta ja hyvää tekevistä ominaisuuksista.

Itse en tätä raaka-ainetta sisältäviä voiteita/huulirasvoja halua käyttää, niin en tietenkään suostu sellaisia purnukoita myöskään myymään (ihanaa olla oma pomonsa ja saada täysin päättää millä työskentelee ja mitä haluaa ottaa hoitolaan sekä verkkokauppaan myyntiin).

Jos haluat vältellä tätä raaka-ainetta, katso purnukkasi INCI, siis raaka-aine listaa ja jos siellä lukee esimerkiksi:

  • Paraffinum Liquidum
  • Mineral oil
  • Petrolatum
  • Petroleum
  • Petroleum jelly
  • Cera Microcristallina
  • Cera Isoparaffin
  • Vaseline
  • White soft parafin
  • Paraffin

niin tuotteesi sisältää vaseliinia ja mitä aikasemmin INCI listassa, sen enemmän.

Tälle raaka-aineelle löytyy helposti iho/luontoystävällisiä vaihtoehtoja, esimerkiksi:

  • Karitevoi
  • Mehiläisvaha
  • Kaakaovoi
  • Murumuruvoi
  • Kandelillavaha
  • Karnaubavaha
  • Riisinlesevaha
  • Kookosöljy
  • Jojobaöljy
  • Manteliöljy
  • Risiiniöljy…

Vaihtoehtoja on siis vaikka kuinka paljon, mutta ne ei ole niin halpoja kuin vaseliini, niin eihän kosmetiikkajätit halua niitä käyttää, kuin vasta pakon edessä, jos asiakkaat rupeavat niitä vaatimaan.

 

Katso EwaSin valikoiman kaikki täysin luonnolliset huulirasvat

Pehmeitä, suloisia pusuhuulia kaikille 

 

 

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös tutustumaan tuotteisiin ja ostoksille hoitolaani tai tulla hakemaan EwaSi verkkokauppa ostoksesi, säästäen postimaksut 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

 

 

luonnonkosmetiikka

Luoononkosmetiikka versus "normi" kosmetiikka

Luonnonkosmetiikkaa ja ”normi” kosmetiikkaa ei ole mielestäni aina oikeudenmukaista verrata toisiinsa. Kaikkia asioita ei voida (ainakaan vielä) toteuttaa luonnonkosmetiikan puolella vielä ihan synteettisiä vastaaviksi, esim. joidenkin tuotteiden koostumus, ihotuntuma, ripsivärin kesto…

Jos haluat käyttää mahdollisimman luonnollisia raaka-aineita ihollesi, silloin pitää olla valmis tekemään välillä hieman kompromisseja.

Britakakku

Jos sinä päätät vaikka syödä terveellisemmin, luopua viljoista, sokerista, niin ei se mantelijauhoista ja steviasta tehty kakku maistu samalta kuin perinteinen britakakku. Se maistuu erilaiselta. Sitä pitää yrittää löytää mahdollisimman hyvä stevia kakku resepti. Eikös?

Tämä kuvassa oleva täysin luonnollinen, hypoallerginen  aurinkorasva, joka käy myös pienten lasten iholle 3v.> sai juuri aika murska-arvion lehdessä ja siinä artikkelissa oli kaksi luonnollista aurinkorasvaa, (toinen sai vielä huonommat arvostelut) loput olivat kemiallisia aurinkosuojia. Tämä ei ole mielestäni ollenkaan reilu asetelma. Niitä pitäisi arvioida erikseen. Jos mietitään mitä fysikaaliset suojat olivat ennen, niin sitä oli todellakin valkoinen kuin

Niiskuneiti, Muumipeikko, Muumimamma tai Muumipappa.

Ja kaiken lisäksi iho oli ihan lähmätahmainen ja kaikki pienet hiekanjyvät tarttui ihoon. Ja entäs sen saaminen pois iholta OMG vaan. Pyyhit ja hankaat öljyyn kastetulla kangastilkulla koko vartalon läpi ja sitten kunnon pesut vielä suihkussa ja silti sitä saattoi ihoon jäädä ja iho sitten alkoi kuivumaan HuhHuh sanon vaan.

Niin ollaanhan sitä kyllä kehityksessä tehty JÄTTIHARPPAUS fysikaalisten aurinkosuojien tiimoilta.

 

kemiallinen aurinkosuoja

Uskon , että tulevaisuudessa kemialliset aurinkosuojafiltterit tullaan kieltämään,  Australiassa tietyillä rannoilla niiden käyttö onkin kiellettyä, sillä ne aiheuttavat korallien kuolemaa. Eikä meidän vesistöt ja niiden eliöt myöskään niistä pidä. Enkä usko, että kemiallinen aurinkosuoja joka löytyy vielä kolmen päivän päästäkin kaulasi rauhasista tai erittyy rintamaitoon, virtsaan, niin voi mitenkään olla hyvä asia kenellekään. Joka vuosi tulee uusia käyttörajoituksia/ kieltoja kosmetiikankin käyttämiin raaka-aineisiin ja minä odotan sitä vuotta, kun nuo hormonitoimintaa haittaavat kemialliset suojafiltterit kielletään. Turvallisesti auringossa blogikirjoituksestani voit lukea aiheesta lisää.

Eilen tongin multaa koko päivän pihalla ja olin reilusti supsuttanut Acorelle Aurinkosuojasuihke SPF50 150 ml. ja se kyllä imeytyi ihan kokonaan ihooni, ei hetken päästä ollut pienintäkään vaalea kerrosta havaittavissa, pelkästään tuntien päästä hikoillessani näkyi PienenPienet valkoiset rannut kyynärvarren sisäpuolella. Joten ei ole mielestäni iso kompromissi ”normi” kosmetiikkaan verrattuna.

Elimistösi kiittää ja luonto kiittää ?

Ja mitä tulee kuvassa olevaan  EKOPHARMA Mustikka Sensitive SPF 50  on ensimmäinen suomalainen suurikertoiminen aurinkosuojavoide jonka valikoimiini olen kelpuuttanut. Nyt on oikeasti osattu myös täällä meillä Suomessa tehdä käyttöystävällinen fysikaalinen aurinkosuoja voide jossa on näin iso suojakerroin. JIPPIIII!!! Öljypohjainen koostumus hoitaa herkkää ihoa. Todella hyvin ihoon imeytyvä, jättää vain ihan todella hentoisen pienenpienen valkoisen hunnun iholle.

 

Lisävinkkejä hyvistä fysikaalisista aurinkosuojatuotteista löydät:   Turvallisesti auringossa blogikirjoituksestani.

 

Ihanaa, riemastuttavaa kesää. Let The Sun Shine, Let The Sun Shine…

 

 

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien aikana myös ostoksille hoitolaani tai tulla hakemaan verkkokauppa ostoksesi, säästäen postimaksut ?

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

 

 

naama roikkuu

kasvot roikkuu

Keväisin aina harmittaa, kun moni pitkän pimeän kauden jälkeen marssii hoitolaani sillä;

  • naama roikkuu
  • huokoset laajenee laajenemistaan
  • akne riehuu
  • iho on eloton ja samea
  • arvet loistaa
  • iho hukkuu ryppyihin

ja sitten keväällä saadaan päähän, että nyt kyllä tartteis tehdä jotain SUPERHYPER tehohoitoa ja minä olen, että VOI EIIIIIII se juna meni jo.

Sillä tehokkaimpien uudistavien hoitojen aika on NYT, kun aurinko ei salli meille paljoa näyttäytyä. Toki monia, monia kasvohoitoja voidaan tehdä pitkin vuotta, mutta tehokkaimpien, uudistavien happohoitojen ja mikroneulaushoitojen kausi on nyt.

 

Tarkennan vielä, että sekä happoja kuin neulaustakin voi tehdä myös kesäisin, mutta kevyemmin vähän, niin kuin;

”pientä pinta remonttia”

pientä pintaremonttia

ja syksyllä/ talvella lähdetäänkin kaivelemaan sitten niitä perustuksia 🙂

 

Jos sinulla on itseäsi häiritseviä pigmenttimuutoksia/ juonteita/ akne/ akne arpia tai muita arpia tai veltostunut eloton iho/ laajentuneet huokoset/ ruusufinni tai yksinkertaisesti haluat tehdä topakampaa hoitoa pitääksesi ihosi mahdollisimman hyvässä kunnossa, niin varaa nyt aika ihohoitajallesi.

Minulta monesti kysytään mikä on tehokkain hoito ja ei siihen voi vastata, että tämä, kun se on yksilöllistä. Vaikka hoidettaisiin esim. ryppyjä niin toiselle mikroneulaus on tehokkain ratkaisu, kun taas toiselle ehdottomasti hapot ja kolmannen kasvoja kannattaakin surruutella Radiofrekvenssillä.

Ja sittenhän minä näitä myös miksailen tarpeen mukaan, tehdään oikein kunnon tuju koktaili 🙂

Nyt jos ei halua tai ole mahdollisuutta mennä tehohoitoihin, mutta haluaisi kuitenkin saada oikeasti muutosta ihoonsa, niin valikoimastani löytyy yksi hyvin erityinen, vaikuttava, kuuriluontoisesti käytettävä tuote:

pHformula – A.C.T.I.V.E. formula – aktiiviseerumi

pHformula ACTIVE

 

Normalisoi kaikkia ihon häiriötiloja ja ylläpitää ihon kokonaisvaltaista kuntoa. 

  • Säätelee solujen jakaantumista ja uusiutumista.
  • Stimuloi kollageenisynteesiä.
  • Kuorii hellävaraisesti.
  • Säätelee pigmentin muodostumista.
  • Vahvistaa ihon luonnollisia suojausmekanismeja.

Tämä on hyvin tehokas, monipuolinen tuote uusimaan ihoa, joten ihanteellinen ajankohta tämän käytölle on juuri syksy ja talvi. Käytetään öisin voiteen alla. Ja tämä nimenomaan normalisoi kaikkia ihon toimintoja joten tämä sopii, niin aknesta, kuivuudesta, rypyistä, elottomasta ihosta… kärsivälle.

⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️ ”Tämä on todellakin innovatiivinen ja ainutlaatuinen super seerumi!
Vastaavanlaista en ole tällä hetkellä löytänyt.
Seerumi on ollut mulla käytössä jo noin puoli vuotta.
Tuote on hyvin riittoisa, yksi pumppaus riittää koko kasvoille.
Koostumus on hajuton, seerumin ja voiteen välimuoto.
Käytän sitä öisin ja päälle levitän aina voiteen.
Ihostani on tullut selkeästi tasainen ja kuulas.
Huokoiset pienentyivät ja pienet ihon virheet pehmenneet.
Pidän erityisesti sen hellästi kuorivasta vaikutuksesta.
Loistava tuote, hoitaa monta ongelmaa aknesta ikääntymisen merkkeihin.” Ella

Katso tuote: pHformula – A.C.T.I.V.E. formula – aktiiviseerumi

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien (ajat näet TÄÄLTÄ) aikana myös ostoksille hoitolaani tai tulla hakemaan verkkokauppa ostoksesi, säästäen postimaksut 🙂

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

 

kosmetiikka blogi

kosmetiikka blogi

”Paras voide ikinä, tästä en luovu!!!”

Kertooko se oikeasti mitään?
Onko se hyvä voide myös sinulle?
Ja HYVIN, HYVIN tärkeä asia on; mihin arvioija tuotetta vertaa,
MITÄ HÄN ON KÄYTTÄNYT ENNEN!!
Jos vaikka ikänsä Ladalla (Ladakin on symppis, että toivottavasti se ei nyt loukkaannu) ajava saa alleen uuden Wolgswagenin niin hänhän voi hihkua; paras auto ikinä, en aja enää millään muulla autolla ever.!!
Mutta, mutta.. onko esim. Volvon/ Mersun/ Jaguarin / Rolls Roycen kuskin tuntemukset samat; käyttäisikö hän samoja adjektiiveja?
Olen käyttänyt  ammattikosmetiikkaa yli 25v, joten harvoin tulee enää oman ihon kautta niitä WAUWAUWAUUU fiiliksiä sillä olen niin kauan jo körötellyt noilla ”laatu-autoilla” (oikeesti minulla ei ole edes autoa ja jos olis niin sitten haluaisin juuri vanhan vaaleansinisen kuplavolkkarin jonka pakoputki sanois aina pötspöts ja kyyti olisi heiluvan pomppivaa).
—–

Iho niin hyvässä kunnossa ettei huomaa edes uuden tuotteen loistavuutta

Onneksi saan asiakkaiden kautta myös myötäelää, kuulla ja nähdä mihin kaikkeen kosmetiikka pystyykään, kun löydetään sopivat tuotteet kullekin. Joskus meneekin aikaa jonkun uuden tuotteen kanssa, ennen kuin edes tajuan kuinka valtavan hyvä se onkaan. Oma ihoni, kun on aika hyvä niin eihän sitä näe sitten niitä muutoksia mitä tuote voikaan saada aikaiseksi.
Esim. vähän aikaa sitten ihailin vakioasiakkaani ihoa kuinka hyvä, kirkas ja tasainen se onkaan ja olin aika ymmällään ihon kunnosta, sillä hän ei edes käytä aurinkosuojaa sisältävää päivävoidetta (hän meikkaa päivittäin ja meikin alla on spf 30 sisältävä primer:SkinPerfectPrimer SPF30 )
Toinen vakioasiakkaani (20v ajalta) sai varmaan leukani ihan tipahtamaan, sillä hänellä on punaisen kirjava, hyvin herkästi pigmentoituva iho ja nyt se oli niiiiiiiin rauhallinen. Tämä asikkaani on vielä semmonen ihanan huithapeli; menee mukamas ulos vain 5 minuutiksi ja hups menikin 3 tuntia ja kasvoilla ei tietenkään ole muistettu edes laittaa aurinkosuojaa ja minä olin, että IIIIIIIIIK mutta iho ei ollutkaan yhtään IIIK. Seisoin ja töllötin ihmeissäni sitä ihoa ja sitten tajusin yhtäläisyyden;  molemmat näistä asiakkaista käyttävät kotimaisen BTB13 uudistettua Intense Hydration Seerumia, niin onko tämä tuote myös aivan mielettömän tehokas pigmenttimuutoksiin?? Ja voi ihanuus jos ompi, voi pliiiis ole ole ole. Laitoin BTB13 kollegoilleni kysymystä ovatko hekin huomanneet samaa, niin päivitän tänne sitten tietoa sen tiimoilta.
Tähän tuotteeseen kyllä ihastuin itse jo heti muutaman käyttökerran myötä ja koko ajan lisää ja lisää vaan, asiakkaiden ihojen muutosten myötä, mutta nyt olen ihan L I E K E I S S Ä tämän(kin) tuotteen kanssa =)
—–

Mitä haluat ihollesi tapahtuvan tai millaisena pysyvän?

Ammattikosmetiikan tuotteissa on tietenkin myös paljon laatu/ teho eroja. Ei se, että tuote on ammattikosmetiikkaa tee siitä automaattisesti tehokasta ja toimivaa.

Ja sittenhän se aina riippuu myös siitä mitä asiakas iholtansa haluaa. Ihon kosteustasapaino, kirkkaus on yleensä helppo saada kuntoon, mutta jos halutaan säilyttää ihon napakkuus vuosien varrella, niin siinä onkin sitten enemmän haastetta ja mikä tahansa puteli ei siihen valitettavasti pystykkään.
Kuulen/luen välillä, kun joku epäilee ettei ammattikosmetiikka eroa kuluttaja kosmetiikasta, että miksi ihmeessä niitä ei mukamas päästettäisi markettien hyllyille jos ne ovat tehokkaampia. Moni alani ammattisarja sisältää hyvinkin vahvoja tuotteita ja väärin käytettynä aiheuttavat esim. ihon liiallisen aktivoinnin myötä näppyjä/ punoitusta/ hilseilyä. Näihin tuotteisiin pitää saada kunnon perehdytys ja jos ne olisivat markettien hyllyillä kenen vaan mukaansa kopattavana niin aika nopeasti tuotteista tulisi ei imartelevaa palautetta ja pahimmillaan tehtäisiin ihoon pysyvää haittaa.
—–

Miksi ammattikosmetiikka pelottaa tai miksi et ole sitä kokeillut?

Ammattikosmetiikka sarjat eivät ole ollenkaan niin laajalti kuluttajien tiedossa ja käyttäjiä on paaaaaljon vähemmän, joten niitä arvostelujakin on paaaaaljon vähemmän. Joten vaikka esim. EwaSin joku naamio on saanut vain yhden arvion ja marketin naamio on saanut 100 arvostelua, niin se ei kerro ollenkaan sitä tosiasiaa kumpi niistä olisi parempi, ei puoleen eikä toiseen. Välillä harmittaa kovasti, kun lukee keskustelu palstalta jonkun iho ongelmasta ja pitkän listan tuotteista joita kokeillut ja mikään ei ole tuottanut toivottua tulosta ja minä katson listan läpi ja yksikään ei ole ammattikosmetiikkaa ja itsellä on heti mielessä, että voi kun kokeilisit tätä tai tätä tai tätä. Miksi monilla on niin iso kynnys testata ammattikosmetiikkaa? Olisi ihana tietää tähän vastaus. Ilolla otan vastaan kaikki kommentit tämän tekstin alapuolelle kommenttikenttään. Nyt loistavien kotimaisten ammattisarjojen myötä hinnatkaan eivät ole niin huimia (sillä yksi välikäsi, maahantuoja puuttuu).

Me kauneushoitolan pyörittäjät olemme pienyrittäjiä ja todellakin riippuvaisia vakioasiakkaistamme joten jokaisenhan sitä yrittää tehdä tyytyväiseksi jotta hän palaisi uudelleen ja uudelleen. Ja silloinhan pitää tietenkin tarjota mahdollisimman hyviä/ toimivia ratkaisuja asiakkaan iholle.

Ei kertakaikkiaan ole varaa ottaa valikoimiin huonoja, toimimattomia tuotteita tai ei siinä mielestäni ainakaan mitään järkeä pidemmän päälle ole jos joku niin tekee ja myy tuotteita vaan myymisen ilosta, siinä ei kyllä sitten pitkää uraa tehdä.

 

Sehän ihanaa tässä itsensä pomona olona juuri on, että saa itse täysin päättää esim. mitä purnukoita valikoimiinsa kelpuuttaa =)
Jos tarvitset apua purkkiviidakossa suunnistamiseen, älä epäröi ottaa yhteyttä soittaen, viestillä tai laita sähköpostia: shop(at)ewasi.fi. Autan todella mielelläni, onhan nämä purnukat intohimoni =)

 

Jos olet Kuopion suunnalla, voit toki tulla shoppailutuntien (ajat näät TÄÄLTÄ) aikana myös ostoksille hoitolaani tai tulla hakemaan verkkokauppa ostoksesi, säästäen postimaksut ?

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen

 

kauneusblogi

kosmetiikkablogi

Yksi haaveenihan on aina ollut, että löytäisin kaikkiin iho-ongelmiin täsmäaseen. Jotta asiakkaalleni tulisi aina mieleen ihon temppuillessa: hmmmm, olisikohan sillä Evalla joku taikatuote/ratkaisu tähän ?

Moniin, moniin haasteisin on tässä vuosien varrella löytynyt täsmäase, mutta ikuisella purnukka aarrejahdillahan minä olen, jos löytyy vaikka jotain vielä parempaa, MEGASUPERHYPEREITÄSTÄMAAILMASTA tuotteita 🙂 Mulla on niin, niin, niiiiiin ihan duuni!!

Haluatko saada pysyvämpää muutosta ihoosi?

Tärkeintä on mitä siellä omassa kylpyhuoneessa/vessassa tapahtuu ja etenkin iho-ongelmien kanssa se kodin puteli arsenaali on ratkaisevassa asemassa ja kotihoitosuunnitelmien tekeminen onkin todella mukavaa, etenkin jos asiakas sitoutuu siihen ja sen myötä saadaan terveempi, tasapainoisempi, kauniimpi iho 🙂

Joskus jopa YKSI tuote saa mielettömiä tuloksia aikaiseksi, jopa niin, että itsekin olen ihan tohkeissani enkä meinaa housuissani pysyä ja tekee mieli toitottaa koko maailmalle tuotteen mahtavuudesta. Töissä toissa viikolla näin kävikin, kun asiakas lähetteli kuvia kasvoistaan ja niistä inspiroituneena tämänkin nyt kirjoitan 🙂

iS CLINICAL tuotteet

iS CLINICAL Active serum

Vuosi sitten asiakkaani saapui näyttämään kasvojaan. Hän oli käynyt ihotautilääkärillä, mutta ei ollut halukas syömään lääkekuuria vaan kyseli olisiko minulla jotain ajatusta. Budjetti oli tosi tiukka sillä hän opiskelee, eikä hoitoihin tulo ollut nyt mahdollista vaan kotihoitoon pitäisi löytää apua. Iho on aina ollut temppuileva ja ehkäisypillerit ovat pitäneet sen kurissa. Pillerit hän oli vähän aikaa sitten lopettanut ja iho meni aika hurjaan kuntoon.

Asiakkaani on ihanan sinnikäs, valoisa luonne ja hänellä oli mahtavasti malttia tässä projektissa. Näpyistä oli jäänyt arpia ja uusia näppyjä tuli kokoajan lisää joten suosittelin iS CLINICAL.n Active Serumia joka vastaa moniin ihon haasteisiin (näin monipuolista seerumia minulla ei ole koko urani aikana ollut) sekä iS CLINICAL.n Cleansing Complexia. Hän päätyi ostamaan seerumin ja on ollut aivan mahtavaa seurata kuinka paljon pelkästään yhden tuotteen lisääminen kotihoitoon on saanut aikaiseksi. Tietenkin tässä on myös hormonitoiminta sisäisesti tasaantunut, mutta mitään lääkkeitä ei ole syöty, ruokavaliokin pysynyt samana. Eikä iho ole ikinä ollut kuulemma näin hyvässä kunnossa muuta kuin pillereiden avulla.

Maksimaalinen teho irti hoitotuotteestasi.

Viime kuussa hän tuli sitten ostamaan myös suosittelemani iS CLINICALin Cleansing Complexin (suosittelin tätä jo silloin heti alkuun, mutta budjetti oli niin tiukka, niin ei pystynyt sitä silloin ottamaan) ja se oli nimenomaan sen tehostava vaikutus joka sai minut ihan sfääreihin noista kuvista, sillä Active Serumin tehoa olen jo päässyt todistamaan monien asiakkaitteni kasvoilla 🙂 mutta rinnalle kun lisättiin vielä tuo putsari, niin oijavoi, ojochsmör. Reilussa KOLMESSA VIIKOSSA arvet ovat huomattavasti haalentuneet, iho kirkastunut, tasaantunut ja katsokaa kuinka iho on myös NAPAKOITUNUT 🙂 Tämä on kyllä niiiiiin lempiputsarini! näppyjen ja arpien kanssa oltaisiin varmaan paljon nopeammin päästy hyviin tuloksiin jos tämä olisi ollut mukana heti alusta asti.

 Cleansing Complex

iS CLINICAL Cleansing Complex

iS CLINICAL Cleansing Complex ei todellakaan ole VAIN putsari, sillä se myös  uudistaa, kirkastaa, tasoittaa  ja kosteuttaa ihoa ja nimenomaan tehostaa huomattavasti seuraavan tuotteen imeytymistä, jolloin saat täydet tehot irti myös esim. seerumistasi. Loistava monitoimituote.

On ihanaa voida auttaa asiakkaita ja tarjota oikeasti toimivia tuotteita (ja minähän ne tuotteeni valikoimiini valitsen, niin enhän nyt niin höhlä ole että huonoja edes ottaisin 🙂 )

Jos kaipaat apua kotituotteiden kanssa, voit lähettää minulle sähköpostia shop(at)ewasi.fi  liittää kasvojesi ongelmakohdista kuvaa ja kertoa hieman ihostasi ja muutoksen toiveista, niin voin laatia sinulle kotihoitosuunnitelman. Kerro myös jos on herkkyyksiä/ allergioita, oletko luonnonkosmetiikan käyttäjä vai sekakäyttäjä 🙂

Kaikki tuotteenihan ovat eläinkokeettomia ja melkein kaikki myös vegaanisia (joissakin tuotteissa on esim. hunajaa tai hartseja, jolloin eivät ole vegaanisia).

Tästä pääset verkkokauppa EwaSin etusivulle

Jos olet Kuopion suunnalla, voit tulla shoppailutuntien aikana myös tutustumaan tuotteisiin ja ostoksille hoitolaani: SKY-kosmetologi Eva Kankkunen Vuorikatu 23. Toki voit tulla hakemaan silloin myös verkkokauppa ostoksesi, niin säästät postimaksun 🙂

 

 

SKY-kosmetologi Eva Kankkunen